SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
FC Honka – HJK: Hakkaako henki materian?
  • Toimitus

FC Honka – HJK: Hakkaako henki materian?

julkaistu: 27.09.2018 01:19

Tapiolan Urheilupuistossa kohtaa isäntäjoukkue FC Honka uunituoreen Suomen mestarin, HJK:n, joka varmisti keskiviikkona Ilveksen 2-1 vieraissa kaadettuaan mestaruutensa. Klubille mestaruus oli jo seitsemäs tällä vuosikymmenenellä.

Vesa Vasaran piiskuroimat isännät taistelevat vielä kynsinhampain pronssista, missä ovat vahvasti kiinni. Kun liigaa on vielä neljä kierrosta pelaamatta, on Honka kolmantena ja kaksi pistettä edellä takanaan kieli pitkällä tulevia KuPSia ja Ilvestä.

Toisena olevaan RoPSiin on Hongalla matkaa viisi pinnaa, mutta napapiiriläiset taitavat olla kuitenkin liian kaukana.

Hongalle aukeaa nyt erittäin otollinen tilaisuus ottaa revanssi Klubista, jonka lataus ei taatusti ole lauantaina paras mahdollinen.

Mika Lehkosuon suojatit ovat voittaneet kauden kaksi aiempaa liigakohtaamista niukasti 3-2 ja 2-1. Suomen cupissa HJK oli myös välierissä keväällä 2-1 parempi. Honka vei alkulohkon pelin kuukautta aiemmin samoin numeroin.

Siitäkin huolimatta, että HJK:lla on allaan kuusi peräkkäistä voittoa, on inhimillistä, että henki hakkaa usein tällaisessa tilanteessa materian.

Bookkerit ovat reagoineet jo tähän mahdollisuuteen ja Hongan kertoimet ovat lähteneet laskuun. Kotivoitosta saa kuitenkin vielä reilusti yli kolmikertoimisia paisteja ja Rolle-setä lyö tätä jo hyvissä ajoin sisään ja kertoimet tulevat laskemaan vielä rajusti lisää ilman Rolle-lisääkin!

Lauantaista on tulossa Hongan ja Macoumba Kandjin ilta! Anytime Wincastissa noiden variaatioiden osuessa lihotetaan pelikassaa tuntuvasti ja eletään voitoilla pitkän aikaa!