SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
ENCE – Vitality:  Suomalaiset lauluun tänään?
  • Toimitus

ENCE – Vitality: Suomalaiset lauluun tänään?

julkaistu: 03.07.2019 10:25

Eiliset tappiot avauspeleistä meinaavat, että tänään kotiin lähtee maailmanlistan kakkonen tai kolmonen pelattuaan vain kaksi peliä. Otteet olivat kummaltakin hyvin heikkoja, mutta tiimeiltä oletettiin enemmän sillä aikaa valmistautua turnaukseen oli.

Suomalainen ENCE kärsi tappion tanskalaiselle Heroicille lukemin 16-10 ja orkesteria johti Benjamin “blamef” Bremer joka IGLnä tiputti kevyet 30 tappoa, kun toisena olevalla oli 17. ENCEltä on ennenkin nähty heikkoja turnauksen alkuja, kuten IEM Katowicessa jossa tiimi väänsi itsensä 0-2 asemasta peräti finaaliin. Tämä on kuitenkin aivan eri formaatti ja jos peli ei parane tänään niin tiimi tulee tippumaan.

Ranskalainen Vitality taas näytti erittäin hyvältä avauspuoliskollaan ruotsalaista Ninjas in Pyjamasia vastaan, kun se otti sen nimiinsä 10-5. Kaikki kuitenkin mureni toisella puoliskolla, kun tiimi ei yhtäkkiä enää osunut mihinkään eikä lopulta saanut kierrostakaan häviten pelin lopulta 10-16.

Kummatkin näistä peleistä kumminkin olivat vain paras yhdestä ja niissä useasti huipputiimit alisuorittavat. Tätä nähtiin eilen myös Liquidilta ja Furialta jotka molemmat paransivat seuraaviin peleihinsä.

ENCEltä voisi eilisen tapaan odottaa Miragea valintana, sillä vaikka ennen taukoa suomalaiset suosivat Overpassia olivat tulokset siinä erittäin heikkoja. Vitality voisi tällöin ottaa Overpassiin ja tiimit uskottavasti jättävät Infernon ratkaisijaksi niinkuin kahdella edellisellä kerralla.

Peli on kertoimien mukaan syystäkin tasainen ja kummankin pitäisi tänään pystyä voittamaan oma karttavalintansa jos eivät hölmöile niiden osalta. Kummaltakin löytyy tulivoimaa ja tämä peli tulee ratkeamaan siihen kumpi pelaa paremmin paineen alaisena.