Elias “Jamppi” Olkkonen taisteli peliyhtiö Valvea vastaan aina oikeudessa asti hänen kyseenalaisen VAC-pelikiellon purkamisesta.
“Jamppi” oli yksi lupaavimmista pelaajista Counter-Strike: Global Offensivessa. Vielä tammikuussa Valve ilmoitti Olkkoselle, ettei yhtiö aio purkaa 19-vuotiaan pelaajan pelikieltoa.
Pelikielto koskee Valven sponsoroimia turnauksia, kuten esimerkiksi arvostetuimpia major-turnauksia.
Jamppi ilmoitti Twitter-tilillään vaihtavansa VALORANT:iin 27. tammikuuta 2021.
Noin kuukautta myöhemmin “Jamppi” liittyi Team Liquidin VALORANT-joukkueeseen.
Jampille uusi mahdollisuus?
Valve julkaisi 15. huhtikuuta blogissaan tiedotteen, jonka mukaan yhtiö on päättänyt tehdä muutoksia VAC-pelikieltoihin.
Tästä eteenpäin Valve antaa peli- ja osallistumiskiellon sponsoroimiinsa turnauksiin ainoastaan jos VAC-pelikielto on alle 5 vuotta vanha tai VAC-pelikielto on asetettu koska tahansa pelaajan ensimmäisen Valve-sponsoroidun turnauksen jälkeen.
“Jampin” oikeustaistelu VAC-pelikieltoaan vastaan kertoo, että yksi suurimmista CS:GO-lupauksista olisi halunnut edetä urallaan huipulle asti.
“Jamppi” julkaisi uutisen jälkeen twiitin, jossa hän toteaa, ettei ole enää bannattu.
Olkkonen kertoi Twitch-lähetyksessään tiedostavansa, että useat ihmiset ovat kiinnostuneita hänen tulevaisuudestaan. Hän kertoi toistaiseksi keskittyvänsä tuleviin LAN-karsintoihin Team Liquidin kanssa, eikä aio edes miettiä Counter-Strike -tilannettaan seuraavaan viikkoon. Voit katsoa klipin lähetyksestä alta:
Lähde: Valve
Kuva: ENCE
Tuoreimmat uutiset:
- “Eivät menesty puoleen vuoteen” – asiantuntija lyttää Jimpphatin MOUZ-joukkueen
- NAVI:n päävalmentaja B1ad3: “Burnout iski – tarvitsimme tauon”
- Ennakko: Aleksib ja Jimpphat aloittavat IEM Katowicessa
- Murskajaiset! – Sahan luotsaama Heroic tylyllä tavalla ulos Katowicen huipputurnauksesta
- NAVI:n iM kertoo miksi joukkue jättää miljoonaturnauksen väliin