Räiskintäpeli Valorantin maailmanmestaruuskisat päättyivät viime viikonloppuna Los Angelesissa Evil Geniusesin voittoon.
Suomalaisten pelaajien osalta meni vaihtelevasti. Nikita “derke” Sirmitevin joukkue Fnatic lukeutui ennakkosuosikkeihin ja nousikin komeasti neljän parhaan joukkoon. Aaro “hoody” Peltokankaan joukkue Giants pelasi itsensä sijoitukselle 9.-12.
Koko tapahtuman suurimpia pettymyksiä oli kuitenkin Elias “jamppi” Olkkosen edustama Team Liquid, jonka turnaus päättyi ensimmäisten joukossa kahden tappion myötä. Takkiin tuli 2-0 ensin Natus Vincereltä ja sitten LOUD:a vastaan.
Pettymyksen jälkeen Liquidin kapteenin roolia pelaava Olkkonen kommentoi tuntojaan X:ssä eli Twitterissä.
“En tiedä mitä seuraavaksi, mutta haluan vain pahoitella koko Liquidin henkilökunnalle ja kaikille faneille aina tukemisesta”, 22-vuotias toteaa.
Twiitti herättää samointein spekulaatioita Jampin jatkosta Valorant-pelissä, johon hän siirtyi Counter-Strikesta sittemmin poistetun pelikiellon johdosta. Suomalaispelaajan odotettu paluu osuisi kieltämättä hienosti yksi yhteen Counter-Strike 2 -pelin kanssa, joka julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.
Näin ei tule kuitenkaan tapahtumaan, kertovat useat lähteet, sillä Jamppi on tehnyt peräti kolmen vuoden jatkosopimuksen Liquidin kanssa. Vaikka virallista julkistusta asiasta ei ole vielä tehty, kertoo jatkosopparista VALORANT global contract database, joka seuraa pelaajien sopimuksia maailmanlaajuisesti. Kolmen vuoden lisäsopparin johdosta Jamppi on Liquidissa ainakin vuoteen 2026, ilman jatkoa sopimus olisi päättynyt tänä vuonna. Aiheesta on uutisoinut mm. Fragster ja dotesports
Data kertoo, että Jampin lisäksi jatkosopimuksen vuoteen 2026 saakka on tehnyt joukkuetoveri Ayaz “nAts” Akhmetshin. Organisaatio taitaakin rakentaa tulevaa kaksikon ympärille. Sopimukset on tehty ennen pilalle mennyttä Valorant Champions -turnausta.
Liquid on ollut huippujoukkueiden joukossa koko Valorantin esports-skenen olemassaolon ajan, mutta merkittävimmät pokaalit ovat tiimiä vältelleet, vaikka toukokuussa tulikin VALORANT Champions Tour 2023: EMEA League -pysti. Maailmanmestaruuden tavoitteekseen asettanut Jamppi saa seuraavan mahdollisuuden ensi vuonna.
Olkkosen paluuta Counter-Strikeen saadaan odottaa täten vielä oletettavasti pitkään, mutta suomalainen on ilmoittanut palaavansa 100% varmuudella.