SEURAA MEITÄ:
×

DOTA 2

ETUSIVU / DOTA 2
Dotan The International tulee luultavasti peittoamaan Fortniten MM-kisat palkintopotillaan – Kuinka TI kerää vuosittain pelialan massiivisimman palkintopotin?
  • Hude

Dotan The International tulee luultavasti peittoamaan Fortniten MM-kisat palkintopotillaan – Kuinka TI kerää vuosittain pelialan massiivisimman palkintopotin?

julkaistu: 15.07.2019 13:49

Dota 2 on jo vuosia hallinnut koko kilpapeli-sceneä yhdellä merkittävällä edulla: pelin suurimman turnauksen The Internationalin (TI) palkintopotti on miltei yhtä iso kuin muiden pelien palkintopotit yhteensä. Tänä vuonna Fortniten julkaisija Epic Games ilmoitti pistävänsä ennätyksen sileäksi, ja kiinnitti Fortniten MM-kisojen palkintopotiksi mehevät 30 miljoonaa dollaria. Voiko TI siis vielä pitää paikkansa palkintopottien suvereenina kuninkaana?

Joukkorahoitus vs. Julkaisijan taalat

TI järjestetään nyt sen yhdeksättä kertaa, joten käytetään siitä nimitystä TI9. Turnaus on esimerkillinen tapaus siitä, kuinka pelaajakanta tuo kortensa kekoon. TI käyttää pelin sisäisiä ostoksia hyväksi kasatessaan palkintorahoja kokoon. Tässä “joukkorahoituksessa” pelaajat itse pystyvät vaikuttamaan palkintopotin kokoon.

Pelaajien mobilisoiminen mukaan rahan keräämiseen oli Valvelta aikoinaan mullistava keksintö. Pelaajat pääsevät vaikuttamaan lompakoillaan, ja he saavat tuntea olevansa osana turnausta aivan uudella tavalla: he ovat mukana palkintojen jaossa. Tämä on suurin yksittäinen syy, miksi potti on ollut TI:ssä vuodesta toiseen aivan omalla tasollaan.

Perinteisesti muissa peleissä, Fortnite mukaan lukien, on ollut julkaisijan ja turnausjärjestäjien vastuulla kerätä palkintopottiin riihikuivaa. Esimerkiksi Fortniten ennätyspotti on suoraan Epic Gamesin kassasta, joka pelin myyntilukuja katsellessa voidaan tuomita varsin laajaksi. Myös sponsorit ovat perinteisesti olleet suuressa osassa pottien kasvattamisessa.

Valve mukana potissa

Vaikka karhunosa TI:n palkintopotista tulee pelaajilta pelin sisäisten ostojen kautta, myös Valve osallistuu rahallisesti. Turnauksen potti tulee kahdesta eri lähteestä, joista toinen on tarkka ennalta määritetty summa ja loppuosa alati kasvava pelaajien panostus.

Tänä vuonna Valve päätti laittaa palkintopotin alkusummaksi omasta pussistaan 1.6 miljoonaa dollaria. Kyseinen summa päihittää yksinään jo suurimman osan eurheilun turnauspalkinnoista, mutta TI:n potissa se on vain tippa valtameressä. Vaikka summa oli Valvelta historiallisen suuri panostus, saattaa kyseinen 1.6 miljoonaa dollaria olla samalla historiallisen pieni osa lopullisesta palkintopotista.

Kirjoitushetkellä palkintopotti ylsi $28,794,452 varteenotettavaan summaan. Kyseinen potti on jo itsessään yli neljänneksen suurempi mitä vuoden 2018 palkinto oli 45 viisi päivää ennen turnausta. Ja kyse ei silloinkaan ollut mistään pikkurahoista, vaan viime vuonna jaettiin edellinen ennätyspotti 25 miljoonaa dollaria.

Mikäli tähtien ja planeettojen asennot sattuvat järjestymään turnaukselle suotuisasti on mahdollista, että The International ylittää 30 miljoonan dollarin haamurajan ja samalla peittoaa Fortniten potillaan. Voisiko joku asia vielä edesauttaa potin kasvua?

Turnauksen sijainti ja Aasian valtaisa pelaajamäärä

The International pidetään tänä vuonna planeetan väkirikkaimmassa maassa Kiinassa. Alueen pelaajakanta on ylittänyt läntisen pallonpuoliskon jo aikoja sitten, ja Kiinan kasvava keskiluokka etsii nyt erilaisia elämyksiä itselleen. Mikä olisi parempi tapahtuma kuin planeetan suurin e-urheiluturnaus?

Kiinalaiset näyttivät ostovoimansa jo turnauksen lipunmyynnin avauduttua. Koko pilettimäärä saatiin loppumaan kirjaimellisesti alle minuutissa. Koko suoritukseen meni huikeat 53 sekuntia, jos tarkkoja ollaan. Vaikka länsimaalaiset pelaajat ovatkin aikojen saatossa nälvineet kiinalaisia ja aasialaisia pelaajia, ovat idän markkinat hiljalleen nousseet selvästi suurimmiksi pelien markkinoiksi.

Kiinalaisten ostovoiman odotetaan näkyvän myös lopullisessa palkintopotissa. Paikallinen turnaus varmasti innostaa paikallisia pelaajia pelaamaan enemmän ja loppupeleissä tämä myös vaikuttaa pelaajien ostokäyttäytymiseen, johtaen suurempaan pottiin. Miljoonat kiinalaiset dota-pelaajat tulevat varmasti vaikuttamaan merkittävällä tavalla potin muodostumiseen.

Maailman suurimman turnauksen tittelin pitäminen

Epic Games latoi melkoiset taalat pöytään, kun firma ilmoitti Fortniten MM-kisojen palkintopotin olevan päätä huimaavat 30 miljoonaa dollaria. Kyseinen summa nokittaa perinteisen urheilunkin puolelta sellaisia pienehköjä tapahtumia kuten Golfin Masters-turnaukset, Ranskan ympäriajon, ja jalkapallon Confederation Cupin.

Eurheilu palkintosummat perinteinen urheilu vertailu
Lähde: statista.com

Forniten palkintosumma on myös hyvä ajuri dotalle, mikäli Valve haluaa pelin pitävän vielä kärkipaikan palkintosummissa. Onneksi pelaajien muodostama valtaisa kollektiivi on myös ottanut “haasteen vastaan”. On varmaa, että Fortniten palkintopotti on suurella osalla pelaajakannasta se tavoite, jota lähdetään haastamaan. Tässä tapauksessa jokainen pelaaja voi myös osallistua tähän yhteishyvään omalla lompakollaan.

Fortniten MM-kisat pelataan heinäkuun lopulla ja TI saa huipennuksensa elokuun lopussa. Internationalin palkintopotilla on siis vielä hieman yli 40 päivää taapertaa kohti uutta ennätystään. Keräys loppuu vasta finaalien kynnyksellä, joten jääkäämme siis mielenkiinnolla odottamaan millaisiin järjettömiin summiin pelaajat tulevat potin nostamaan. Potin reaaliaikaista tilannetta voi seurata tästä linkistä.

Lähteet: esportsobserver.com, statista.com, esportsobserver.com