SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
The Internationalin kulisseissa kuohuu – Fnatic syyttää vastustajiaan epärehellisestä pelistä
  • Aleksi
    Majander

The Internationalin kulisseissa kuohuu – Fnatic syyttää vastustajiaan epärehellisestä pelistä

julkaistu: 26.10.2022 17:00

Dotan MM-turnaus The International huipentuu viikonloppuna kun neljä joukkuetta kamppailee lähes kahdeksan miljoonan dollarin pääpalkinnosta. Kahdenkymmenen joukkueen huipputurnaus ei kuitenkaan ole sujunut täysin kommelluksitta.

Yleensä ongelmat ovat rajoittuneet perinteisiin teknisiin vikoihin ja aikautaulun venymiseen, mutta tänä vuonna osa pelaajista on mahdollisesti pystynyt kuulemaan selostuksen ottelun aikana. Kyseessä oleva ottelu pelattiin viime viikon torstaina Gaimin Gladiatorsin ja Fnaticin välillä.

Ottelussa pelattiin vain yksi kartta jonka Gaimin Gladiators voitti. Seuraavana päivänä Fnaticin osaomistaja Patrik “cArn” Sättermon ilmoitti Twitterissä joukkueen tehneen virallisen valituksen pelin tuloksesta. Valituksen mukaan Gaimin Gladiators pystyi kuulemaan ottelun selostuksen ja tehdä päätöksiä sen perusteella. Twiitin mukaan joukkue haluaa ennen kaikkea kiinnittää järjestäjien ja katsojien huomion ongelmaan.

Koko tapaus tuli alunperin tietoon kun Gaiminissa pelaava Anton ‘dyrachyo’ Shkredov antoi haastattelun venäläiselle selostajalle. Haastattelussa hän kertoi, että joukkue kuuli kaiken, mitä selostajat sanoivat ja käyttivät tietoa hyödykseen valitessaan taisteluita.

Vielä tässä vaiheessa  Valve ei ole kommentoinut tapausta millään tavalla. Nähtäväksi jää tuleeko tapauksesta ollenkaan rangaistuksia, sillä Gaimin Gladiators hävisi seuraavan ottelunsa. Rahallisesti Fnaticin ja Gaiminin sijoituksilla on eroa noin 100 000 dollaria.

Kuva: The International