SEURAA MEITÄ:
×

DOTA 2

ETUSIVU / DOTA 2
Sébastien “Ceb” Debs palaa OG:n Dota-kokoonpanoon – “Midin Kuningas” ulos joukkueesta
  • Joni
    "Jukkis"
    Herranen

Sébastien “Ceb” Debs palaa OG:n Dota-kokoonpanoon – “Midin Kuningas” ulos joukkueesta

julkaistu: 26.07.2020 11:30

Dota 2:n suurimman ja arvostetuimman turnauksen, The Internationalin kahdesti voittanut OG Esports teki kokoonpanoonsa muutoksia viime keväänä isolla kädellä. Tuolloin suomalainen Jesse “JerAx” Vainikka, ja Sébastien “Ceb” Debs siirtyivät eläkkeelle. Nyt “ceeeeeeeeb” on kuitenkin tekemässä paluun.

Cebin ura on ollut vähintäänkin vaiheikas. Ranskalaispelaajan onnistui karsiutua TI:lle jo vuonna 2012, jossa Cebin mTw jäi lohkoihin. Tästä tie vei eri mix-joukkueiden kautta legendaarisen Alliancen riveihin vuonna 2015. Kyseisistä projekteista ei kuitenkaan ollut saamaan Sébastienin uraa takaisin nousukiitoon.

Tämän johdosta Ceb siirtyi väliaikaisesti huipputurnausten analystin rooliin ja pian OG palkkasikin suurisuisen ranskalaispelaajan ensin analystiksi joukkueelleen, ja myöhemmin valmentajaksi. Cebin valmennuksessa OG:n onnistui voittaa kolme major-turnausta, mutta The Internationalilla kolisi aina omissa.

Tal “Fly” Aizikin, sekä Gustav “s4” Magnussonin siirryttyä Evil Geniusesin riveihin kolme kuukautta ennen TI8:saa oli OG uudelleenrakennuksen partaalla. Topias “Topson” Taavitsaisen, joukkueessa jo aikaisemmin pelanneen Anathan “ana” Phamin sekä Cebin siirryttyä aktiiviseen kokoonpanoon, oli loppu historiaa.

Tänä vuonna OG on joutunut korona-viruksen riopottelemaksi, pelaajia on ollut Euroopasta, Pohjois-Amerikasta, sekä Kaakkois-Aasiasta. TI5:n jo 15-vuotiaana voittanut ja OG:ssa tammikuusta asti pelannut Syed Sumail “SumaiL” Hassan on nyt kuitenkin astumassa sivuun, kun Ceb tekee paluun.

Cebin itse astuttua kokoonpanosta sivuun viime keväänä, oli ranskalaistähti alkanut kaipaamaan paikkaansa joukkueessa. Nyt pelaaja on jälleen motivoitunut jatkamaan kahden TI-voiton putkea kolmanteen.

“Olen oikestaan kaivannut heidän kanssaan pelaamista paljon, koimme niin paljon yhdessä. Jokainen ottelu, jonka he ovat pelanneet ilman minua, on tuntunut ajan tuhlaukselta katsoa. Heidän kanssaan pelaaminen tuo minulle suurempaa nautintoa kuin mikään muu” Ceb kommentoi OG:n virallisessa tiedotteessa.

OG:n nykyinen kokoonpano:

Yeik “MidOne” Nai Zheng
Topias “Topson” Taavitsainen
Sébastien “Ceb” Debs
Martin “Saksa” Sazdov
Johan “N0tail” Sundstein

Titouan “Sockshka” Merloz (valmentaja)

OG:n uusi kokoonpano aloittaa urakkansa OGA Dota PITin toisella kaudella jo huomenna.

Lähde: OG Esports
Artikkelikuva: OG Esports