SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
Dota 2 sai toivotun ominaisuuden
  • Saara
    R

Dota 2 sai toivotun ominaisuuden

julkaistu: 14.07.2022 13:03

Valve järjesti Dota 2:een suurehkon päivityksen heinäkuun alussa. Kyseessä ei suinkaan ole pelin tasapainotukseen liittyvä päivitys, vaan pelihaun uudistus, jossa viiden yhdessä pelin äärellä olevan pelaajan muodostamat joukkueet löytävät vastustajatiimin nopeammin.

Valven mukaan tarkoitus on kannustaa tähän pelityyliin, koska paras Dota 2 -kokemus syntyy kamujen kanssa tiiminä pelatessa. Jatkossa täydet tiimit saavat vastaansa minkä vain toisen ryhmän, eikä tarvitse odottaa toisia viisikkoja.

Täydet ryhmät voivat uudistuksen myötä myös antautua 30 minuutin kuluttua pelin alusta. Yksityisissä auloissa jo jonkin aikaa ollut ominaisuus on yleistetty viralliseen pelihakuun. Kun joku naputtelee chattiin “gg”, luovutusajastin käynnistyy. Mikäli kukaan kanssapelaajista ei keskeytä sitä, luovuttaminen tapahtuu kymmenessä sekunnissa.

Vaikka pikkuryhmien on pakko pelata peli loppuun asti, ja puoli tuntia on välillä aika pitkä aika selvälle pelille, pitäisi uudistuksen tuoda jouhevuutta pelikokemukseen.

Antautuminen on melkeinpä jokaisen MOBA-pelin perustoiminto, mutta Dota 2 -fanikunta on ollut kovin erimielinen sen soveltuvuudesta peliinsä. Moni on huolissaan siitä, että luovuttamistoiminto voisi lisätä myrkyllistä käytöstä. Toiset ovat toivoneet ominaisuutta aina.

Uudistus on merkitty kokeiluluontoiseksi, joten periaatteessa mahdollisuus luovuttaa voi vielä poistuakin.

Lähde: WIN.gg Kansikuva: Valve