SEURAA MEITÄ:
×

COUNTER STRIKE

ETUSIVU / COUNTER STRIKE
CS:GO-tähti Stewie2K ilmiriidoissa entisen valmennusjohtonsa kanssa
  • Juuso
    Syngelmä

CS:GO-tähti Stewie2K ilmiriidoissa entisen valmennusjohtonsa kanssa

julkaistu: 17.06.2022 15:12

Evil Geniusesin Jake “Stewie2K” Yip on ajautunut puolustamaan itseään Twitterissä sen jälkeen kun joukkueen entinen apuvalmentaja, Paolo “EVY” Berbudeau, kritisoi Stewien asennetta entistä valmennustiimiään kohtaan ranskalaisen 1pv:n haastattelussa.

Huippuvalmentaja vastahakoisena

EVY kertoo, että joukkueen entinen valmentaja, Damien “maLeK” Marcel, ei olisi halunnut joukkueen kapteeniksi Stewieta. Muun muassa G2 Esportsissa valmentanut maLeK oli vastahakoinen kyseisen pelaajasiirron kanssa, mutta lopulta organisaatio käänsi valmentajan pään.

“Me haluamme hänet. Hän on todella hyvä. Hän on major-voittaja. Tarvitsemme häntä”, organisaation johto saneli.

EVY ei itse ollut mukana joukkueen kokoonpanon muodostamisessa, mutta kertoo haastattelussa joukkueen harkinneen entistä Northin ja OG:n tanskalaispelaajaa, Valdemar “valde” Bjørn Vangsåa William “RUSH” Wierzban sijasta.

Joukkueen alku ei ollut helppo, mikä näkyy kokoonpanon tähänastisissa tuloksissa. Timothy “autimatic” Ta palasi Valorantista Counter-Striken pariin ja joukkueen AWP-pelaaja, Tsvetelin “CeRq” Dimitrov, on ollut kokoonpanon muodostamisesta lähtien huonossa vireessä. Kokoonpanon muodostuttua haastena oli rakentaa pelisysteemi CeRqin ympärille, johon hän ei ole tottunut.

“Alussa pidimme harjoitusleirin Puolassa. Pelasimme 30 päivää hotellissa harjoitellen päivittäin. Tiesimme heti, että tästä tulee haastavaa”, EVY kertoo.

KennyS ja Stewie2K vertailussa

EVY vertailee haastattelussa Stewieta yhteen kaikkien aikojen ranskalaispelaajaan, Kenny “kennyS” Schrubiin. EVYn mukaan tapa kohdella valmentajaansa oli kuin yöllä ja päivällä.

“Kun työskentelin G2 Esportsissa, kennyS antoi minulle henkilökohtaisesti puhelinnumeronsa, koska tiesi meidän tekevän paljon yhteistyötä. Hän sanoi minulle, että voin soittaa hänelle koska tahansa ja hän tekee mitä käsken”, EVY avaa.

EVYn mukaan G2 Esportsissa nykyäänkin pelaavat Nemanja “huNter-“ Kovač ja Audric “JACKZ” Jug ovat samanlaisia valmentajien kanssa kuin kennyS. Amerikkalaispelaajien tapa kohdella valmentajia ei saa kiitosta.

“Kun siirryin G2 Esportsissa Evil Geniusesiin, odotin saavani samanlaista kohtelua. Sen sijaan kuulin kuiskuttelua siitä, että valmentajan ei pitäisi puuttua joukkueen pelaamiseen. Amerikassa on sellainen mentaliteetti, että valmentajalle maksetaan palkkaa ja hän myötäilee ja kehuu pelaajia”, EVY paljastaa.

Sekavat harjoitukset

EVY kertoo myös, että autimatic oli aluksi “Stewien leirissä”, kuten apuvalmentaja itse tilannetta kuvailee. EVY kuitenkin epäilee, että autimaticia on alkanut kaduttaa maLeKin erottaminen.

Kun EVY ja maLeK menivät ensimmäisiin harjoituksiin uuden joukkueensa kanssa, yllätys oli melkoinen.

“Evil Geniusesin johto sanoi maLeKille, että hänellä on kaikki ohjakset. Kun sitten menimme ensimmäiseen harjoitusotteluumme, katsoimme vain maLeKin kanssa toisiamme. Se oli kuin joukkue olisi pelannut Faceitiä. Stewie ei esimerkiksi antanut infoa, hän vain pelleili ja raivosi. Emme ymmärtäneet sitä”, EVY kertoo.

Seuraavana aamuna valmennusjohto kertoi pelaajille, että harjoittelun ja asenteen täytyy muuttua.

“Tiesimme jo silloin, että tämä ei tule toimimaan. Kumpaa amerikkalaiset kuuntelevat mieluummin, major-voittaja Stewieta vai kahta valmentajaa, jotka eivät ole koskaan voittaneet mitään?”, EVY sanoo.

Stewien mykkäkoulu

EVYn mukaan todellinen draama Stewien ja maLeKin välillä alkoi jo ensimmäisen viikon aikana. Viidennen tai kuudennen päivän jälkeen Stewie kääntyi pois kun maLeK yritti puhua hänelle eikä vastannut ranskalaisvalmentajalle.

“Pahimmillaan Stewie ei huomioinut maLeKin käskyä ottaa taktinen aikalisä otteluissa. Stewie vain kieltäytyi ottamasta aikalisiä virallisissa otteluissa. En ole ikinä nähnyt vastaavaa, katsoimme vain maLeKin kanssa toisiamme hämmentyneinä”, EVY ihmettelee.

Lopulta joukkue jakaantui leireihin. Autimatic oli Stewien takana, RUSH halusi yhdistää pelaajat valmennustiimiin, CeRq oli valmis tottelemaan valmentajiaan ja Vincent “Brehze” Cayonten asenne oli lähinnä neutraali.

“Joskus joukkueen pelaajat luovuttivat ottelun jo toisen erän jälkeen. Kun sanoimme heille asiasta, meille soitettiin suuta takaisin. Meidät saatiin näyttämään pahoilta ihmisiltä”, EVY avaa joukkueen valmentamista.

EVY kertoo episodista, joka tapahtui ESL Proliigassa. Silloinen päävalmentaja maLeK ei päässyt paikalle, joten EVY korvasi hänet joukkueen takana päävalmentajan roolissa. Evil Geniusesin toimitusjohtaja, Nicole Lapointe, katsoi joukkueen pelaamista eturivistä.

“Minä yritin kannustaa ja nostaa joukkueen tunnelmaa. Sitten huomasin, että Stewie ei enää edes määrää taktiikoita. Hän vain oli hiljaa, vaikka organisaation toimitusjohtaja seurasi pelaamistamme. Olen edelleen yllättynyt siitä, ettei Nicole tehnyt asialle mitään”, EVY muistelee.

EVY kertoo joukkueen tulleen katumapäälle vasta kolmen kuukauden jälkeen. Ex-apuvalmentajalle sanottiin, että Stewien asenne oli huono.

“Sitähän me yritimme sanoa alusta alkaen”, EVY ihmettelee.

Organisaatio vähät välitti

Vaikka maLeK lähetti Evil Geniusesin johdolle klippejä ja lausuntoja siitä, miten häntä kohdeltiin, ei mitään tapahtunut.

“He lupasivat tekevänsä asialle jotain, mutta he eivät tehneet mitään”, EVY kertoo.

Sen sijaan joukkueenjohto halusi lähettää pelaajat Eurooppaan pitkälle harjoitusleirille. Lopulta maLeK kyllästyi organisaation toimintaan. Entinen päävalmentaja penkitti itsensä joukkueesta ja sen jälkeen Evil Geniuses erotti hänet.

“Lopulta joko Stewien tai maLeKin oli lähdettävä. He eivät mahtuneet samaan joukkueeseen”, EVY myöntää.

Aika Evil Geniusesin valmentajana ei ollut helppoa maLeKille. (Kuva: PGL)

Stewie puolustautui Twitterissä

Kun 1pv oli julkaissut Stewien entisen apuvalmentajan haastattelun, jossa häntä itseään kritisoitiin varsin kovalla kädellä, ei yhdysvaltalaispelaaja epäröinyt sanoa sanottavaansa sosiaalisen median Twitter-palvelussa.

Stewien mukaan asioilla on aina kaksi puolta, mutta hänen mukaansa EVYn versio joukkueen historiasta on “kieroutunut ja ylidramaattinen”. Stewie myöntää päästäneensä turhautumisensa vaikuttamaan käytökseensä, mutta ei myönnä toimineensa niin pahalla tavalla, kuin EVY kuvailee.

“Näyttää siltä, että minun on kerrottava oma versioni tarinasta. Livestreamia huomenna”, Stewie twiittasi keskiviiikkoiltana Suomen aikaa.

Stewie ei ymmärrä miksi EVY puuttuu asiaan, joka on pelaajan omien sanojen mukaan hänen ja maLeKin välinen.

“Tämä on minun ja maLeKin ongelma. Miksi siinä puutut tähän? Kaikki keskustelumme [Stewie ja EVY] olivat ystävällisiä ja kohteliaita. Nyt sinä väität, että olin sinulle ystävällinen ärsyttääkseni maLeKia. Mitä peliä sinä oikein pelaat?”, Stewie kysyy Twitterissä.

Stewie kiittää Twitterissä fanejaan siitä, että kaikki eivät ole uskoneet yksipuoleista tarinaa hänen käytöksestään. Nähtäväksi jää mihin tilanne kehkeytyy Stewien varsinaisen lausunnon jälkeen. Draamaa on ainakin syntynyt.

Lähteet: 1pv, Stewie | Kuva: PGL | Kansikuva: PGL