Muun muassa ENCEn ja mousesportsin riveissä pelanneen Miikka “suNny” Kempin nykyinen joukkue TITANS on kokenut varsin myrskyisiä tuulia. Aiemmin GORILLAZ-nimellä toiminut joukkue on puolentoista vuoden ajan hakenut menestystä CS:GOn kansainvälisiltä kilpakentiltä, mutta kärkisijoitukset ovat jääneet vain muutamaan. Useimmissa turnauksissaan joukkue on sijoittunut kymmenen parhaan alapuolelle.
Aiemmin tässä kuussa Tomáš “oskar” Šťastný ja Anton “supra” Tšernobai poistuivat organisaation kokoonpanosta. Sen muut pelaajat, Kemppi mukaan lukien, on siirretty ulos aktiivikokoonpanosta, ja organisaatio on ilmoittanut ottavansa vastaan ostotarjouksia.
Šťastný kertoi Playzone-uutissivustolle kokemuksistaan organisaatiosta pelaamisesta. Šťastnýn mukaan TITANSia vaivasivat jatkuvasti esimerkiksi ongelmat palkanmaksussa. Šťastný itse joutui odottamaan ensimmäistä palkkaansa neljä kuukautta.
Kyseinen palkkakuitti jäi ainoaksi, jonka Šťastný sai yhdeksän kuukauden pestinsä aikana. Kempin tilanne on kuitenkin Šťastnýn mukaan huomattavasti kurjempi: organisaatio on pystyssä tälle “ainakin 100 000 dollaria”.
Šťastný myös kyseenalaistaa, mikseivät Kemppi ja joukkueen valmentaja Serhei “lmbt” Bezhanov kertoneet hänelle etukäteen organisaation maksuvaikeuksista, mikäli nämä olivat niistä tietoisia. Haastattelu on luettavissa (tšekiksi) täältä.