BLAST Premier Spring Showdown -turnaus pyörähtää käyntiin keskiviikkona. Kovatasoisessa Counter-Strike 2 -turnauksessa 16 joukkuetta taistelevat kahdesta paikasta BLAST Premier Spring Final -turnaukseen, joka pelataan kesäkuussa Lontoossa.
Joukkueista kymmenen olivat mukana jo BLAST Premier Spring Groups -vaiheessa. Loput joukkueet ovat puolestaan karsineet mukaan turnaukseen eri karsintojen kautta.
Turnaus pelataan online-turnauksena ja siinä käytetään hyvin simppeliä single elimination bracketia, jossa tappiolla olet välittömästi ulkona. Kaikki turnauksen ottelut pelataan BO3-otteluina.
Pelaajatcom seuraa totuttuun tapaan turnausta sen alusta loppuun saakka Twitch-kanavallaan suomeksi selostettuna!
Turnauksessa ei ole mukana yhtään suomalaispelaajaa, mutta kaksi suomalaisvalmentajaa. Eetu “sAw” Sahan valmentama Heroic ja Slaava “Twista” Räsäsen valmentama Rare Atom ovat mukana taistelemassa kahdesta Spring Final paikasta.
Lisäksi turnauksessa nähdään CS:GO-legenda Oleksandr “S1mple” Kostylievin ensimmäiset ottelut CS2:ssa, kun Natus Vincere-pelaaja on suorittamassa kuukauden mittaista lainapestiään Falcons-paidassa.
Turnauksen ensimmäinen kierros pelataan läpi keskiviikko-perjantai akselilla, välierät perjantaina ja lauantaina, ja turnauksen huipentavat välierät sunnuntaina.
Turnauksen joukkueet:
Selvitti RMR-karsinnat vakuuttavasti suoraan kolmella voitolla. Kaatoi jopa Vitalityn matkallaan kohti majoreita.
Taitoa löytyy riittämiin ja karttaosaaminen on loistavalla tasolla. Pelaa kaikkia muita karttoja paitsi Vertigoa.
Edelleen ilman AWP-pelaajaa, joka saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia kovia joukkueita vastaan. Kohtaa avausottelussa kuitenkin ennakolta turnauksen heikoimman joukkueen Twistan valmentaman Rare Atomin.
Arvio:
Avauskierrokselta jatkoon takuuvarmasti. Toisella kierroksella vastaan Liquid/SAW ottelun voittaja. Reitti kohti välierien ratkaisuottelua näyttää varsin suotuisalta Cloud9:n kannalta.
Suomalaisvalmentaja Twistan luotsaama kiinalaisorganisaatio lähtee tähän turnaukseen isosti altavastaajan asemasta. Joukkueesta löytyy kolme kiinalaispelaajaa ja kaksi pelaajaa Euroopasta.
Nappasi paikkansa tästä huipputurnauksesta voittamalla 5E Arena Asia Cup Spring 2024 -karsintaturnauksen voiton. Karsinnoissa voitto irtosi mm. kovasta TYLOO:sta.
Ninjas in Pyjamasissakin esiintynyt ruotsalainen Love “phzy” Smidebrandt on paukutellut kovimpia numeroita taululle joukkueestaan.
Myöskin kokemusta löytyy Rare Atomin joukkueesta. TYLOO:ta useita vuosia edustaneet YuLun “Summer” Cai ja HaoWen “somebody” Xu ovat joukkueen kokeneempaa kaartia.
Arvio:
Haasteita luvassa. Lähtökohtaisesti tasoero turnauksen kovimpiin joukkueisiin nähden on valtava. Avausottelussa vastassa vieläpä hurjan kova Cloud9. Suomalaisvalmentajalta täytyy löytyä aikamoinen kasa ässiä hihasta, mikäli Rare Atom meinaa napata turnauksesta edes yhden voiton mukaansa.
Eetu “sAw” Sahan luotsaama Heroic varmisti major-paikkansa viimeisessä mahdollisessa paikassa, kun se kaatoi RMR-turnauksessa GamerLegionin 2-2 saldolla pelanneiden ottelussa. Major-paikan hankkiminen oli vasta ensimmäisiä askeliaan ottavalle uusitulle Heroicille massiivinen saavutus.
Kyseessä edelleen varsin tuore joukkue, joka viettänyt nyt pari kuukautta yhdessä. Otteet ovat parantuneet hiljalleen ja töitä paiskitaan taatusti kovasti päivittäin pelin eteenpäin viemiseksi.
Ei kuulu turnauksen ennakkosuosikkeihin varsinkin, kun samalta puolelta kaaviota löytyvät kovat Complexity ja Cloud9.
Avausottelussa vastassa keskiviikkona rajusti uusiutumassa oleva Ninjas in Pyjamas, jota vastaan Heroic lähtee suurena ennakkosuosikkina.
Arvio
Jos kaikki loksahtaa kohdilleen niin mahdollisuudet edetä välieriin. Todennäköisesti matka tyssää kuitenkin ennen Spring Finals paikan ratkaisevaa ottelua.
Pettymys. Sana, joka kuvailee tällä hetkellä parhaiten ruotsalaisorganisaation tilaa. RMR-karsinnoista muodostui NIP:lle täydellinen painajainen, kun se putosi turnauksesta suoraan kolmella tappiolla.
Surkean esityksen päätteeksi organisaatio reagoi isosti. Ulos laitettiin tanskalaiset Patrick “es3tag” Hansen ja Kristian “k0nfig” Wienecke. Ovea näytettiin myös joukkueen AWP-pelaajalle Daniil “headtr1ck” Valitoville ja valmentaja Daniel “djL” Narancicille.
Ainoastaan NIP-ikoni Fredrik “REZ” Sterner ja hiljattain hankittu espanjalainen IGL Alejandro “alex” Masanet saivat pitää työpaikkansa.
Ninjas in Pyjamas ei lähtenyt suinpäin höyryämään pelaajamarkkinoille vaan se nosti tähän turnaukseen kolme pelaajaa akatemiajoukkueestaan Young Ninjasista.
Young Ninjas on ollut ruotsalaisorganisaation suurin ilonaihe viime aikoina. Akatemiajoukkue on esiintynyt loisteliaasti, kun se ottanut voitot mm. BIG:stä, Aurorasta ja majoreille yltäneestä AMKAL:sta.
Nyt akatemiajoukkueesta ison mahdollisuuden saavat ruotsalaiset Max “maxster” Jansson ja Leo “Silence” Ingvarsson sekä israelilainen Maoz “BluePho3nix” Paz.
Akatemiapelaajien kokeilu ykkösjoukkueessa on loistava ratkaisu ruotsalaisorganisaatiolta. Varsinkin, kun Young Ninjas on esiintynyt viime aikoina suorastaan häikäisevästi.
Erityisesti katseet kannattaa kohdistaa 18-vuotiaaseen AWP-pelaaja Silenceen, joka on väläytellyt useasti osaamistaan huippujoukkueita vastaan akatemiajoukkueessa.
Myöskin hieman vanhempi 23-vuotias BluePho3nix ja 18-vuotias Maxster ovat esiintyneet edukseen. Ruotsalaisorganisaatiolla saattaa löytyä ykkösjoukkueensa ahdinkoon ratkaisu omasta takaa.
Arvio
Young Ninjasista nostettu kolmikko on pelannut niin hurjan hyvin viime ajat, että Ninjas in Pyjamas nousee omissa papereissa turnauksen mustaksi hevoseksi. Joukkueen valmistautuminen ei ole varmastikaan ollut optimi tähän turnaukseen, sillä Young Ninjas tuntuu pelaavaan melkein päivittäin omia otteluitaan Euroopan onlineturnauksissa.
Avausottelussa kaatuu Heroic ja ei muuta kuin lisää puita uuniin!
Valtavia satsauksia, mutta ei tulosta. Liquid teki väkevän uudelleenrakennuksen Keith “NAF” Markovicin ja Mareks “YEKINDAR” Galinskin ympärille hankkimalla Casper “cadiaN” Mollerin, Russel “Twistzz” Van Dulkenin ja Felipe “skullz” Medeirosin.
Ykköstavoite, eli Kööpenhaminan major-turnaus jäi kuitenkin saavuttamatta. Älyttömän iso pettymys koko joukkueelle ja organisaatiolle, josta toipuminen ottaa varmasti aikansa.
Tähän päälle matkustukset Meksikosta Eurooppaan eivät lupaa erityisen hyvää ennakolta Liquidille.
Avausottelussa vastassa SAW, joka selviytyi hurmiossa Euroopan RMR-karsinnoista majoreille. Portugalilaisjoukkue on saanut lisäksi valmistautua rauhassa tätä turnausta kohti.
Arvio
Hyvin vaikea arvioitava. Onko RMR-pettymys saatu käännettyä voimavaraksi ja sisuksi vai onko pettymys vielä liian tuore? Itseluottamusta täynnä oleva sitkeä SAW tarjoilee heti ikävänoloisen kierrepallon Liquidin suuntaan, joka saattaa osoittautua jo liian haasteelliseksi.
Portugalilaisjoukkue selvitti tiensä sensaatiomaisesti läpi Euroopan RMR-karsinnoista huolimatta siitä, että se oli jo 0-2 saldolla. Napsi kuitenkin kolme voittoa putkeen ja ovet avautuivat Kööpenhaminen major-turnaukseen.
Joukkue on saanut valmistautua tähän koitokseen rauhassa RMR-urakan jälkeen. Reput ovat taatusti pumpattu täyteen itseluottamuksesta ja SAW lähtee ennakkoluulottomasti haastajan roolista rouhimaan tähän BLAST:n huipputurnaukseen.
Arvio
Avausottelussa vastassa kysymysmerkkien kyllästämä Liquid, joka on kaadettavissa. Toisella kierroksella vastaan todennäköisesti Cloud9, joka lienee liian kova pala purtavaksi portugalilaisille.
Complexity selvitti Amerikan RMR-karsinnat täpärästi kaatamalla Liquidin ratkaisuottelussa. Taatusti itseluottamusta nostattava voitto, joka takasi joukkueelle paikan CS2:n ensimmäisestä major-turnauksesta.
RMR-karsinnat pelattiin Meksikossa, josta Complexity on suunnannut Eurooppaan.
Matkustusrasitusta ja aikaeroa joukkue ei ehdi jäädä potemaan, sillä se pelaa ensimmäisen ottelunsa torstai-iltana OG:ta vastaan.
Yksi turnauksen ennakkosuosikeista. Jonathan “EliGE” Jablonowski on joukkueen supertähti, joka paukuttaa hurjia lukemia taululle ottelusta toiseen. AWP-pelaaja norjalainen Håkon “hallzerk” Fjærli on pelannut myös viime ajat loisteliaasti.
Välierissä saatetaan nähdä Complexityn ja Liquidin uudelleen kohtaaminen jos tähdet ovat suotuisessa asennossa molempien joukkueiden kannalta.
Arvio:
Vahva joukkue, jonka itseluottamus on nyt tapissa. Aikaero ja matkustus verottavat varmasti turnauksen alussa. Avausottelussa vastassa kuitenkin heikohko OG, jonka ei pitäisi tuottaa Complexitylle ongelmia. Hyvät mahdollisuudet yltää aina välieriin asti, josta mahdollisuus napata paikka Spring Finalsiin.
Turnauksen ykkössuosikki. Danil “donk” Kryshkovetsin tähdittämä Spirit on ollut CS2:n kenties paras joukkue vuoden 2024 puolella. IEM Katowicen voiton päälle joukkue selvitti RMR-karsinnat yhdestä tappiosta huolimatta tyylikkäästi.
Perjantaina avausottelussa vastassa vieläpä yhdysvaltalainen Elevate, jolta ei tämän tason peleistä kokemusta löydy.
Todella vaikea kaadettava kenelle tahansa tässäkin turnauksessa.
Arvio
Vakuuttavasti kohti välieriä ja ratkaisuottelua.
Hieman hajuton ja mauton OG lähtee tähänkin turnauksen isosti haastajan roolissa. Ei onnistunut lunastamaan major-paikkaa RMR-karsinnoista, eikä sitä varmastikaan kukaan joukkueelta odottanutkaan.
Sinänsä ihan kiva sekoitus nuoruutta ja kokemusta, mutta taitotaso ei vaan riitä tämän tason karkeloissa.
Avausottelussa Complexity, jota vastaan OG:lla ei lähtökohtaisesti pitäisi olla hirveästi sanottavaa. OG:n toivo piilee siinä, että Complexity kärsii aikaerosta ja on jo mahat täynnä saavutetusta major-paikasta.
Arvio
Vaikeaa on. Avausottelussa pihalle.
Pohjois-Amerikkalaisjoukkue, joka on karsintojen myötä löytänyt kyllä aivan eli kaliperin seuraan kuin mihin se on tottunut.
Joutuu lähtemään turnaukseen vielä ilman parasta pelaajaansa Deni “dea” Edievia, joka kärsii viisumiongelmista.
Avausottelussa vastassa pahin mahdollinen vastustaja Spirit.
Arvio
Ulos ilman tulosta. Paineita joukkueen niskaan ei ainakaan ole ladannut kukaan.
Ei turnauksen suurimpia suosikkeja. Kohtalainen joukkue, joka voi parhaana päivänään kaataa kenet tahansa.
Major-paikka jäi saavuttamatta, joten katseet käännetty hyvissä ajoin jo kohti tätä turnausta.
Avausottelussa vastassa BIG, joka on täysin kaadettavissa.
Arvio:
Spirit odottelee toisella kierroksella, joten siinä maksimi mihin GamerLegion voi tässä turnauksessa yltää.
Saksalaisorganisaation vuosi 2024 on ollut murheiden murtama. Ei päässyt edes RMR-vaiheeseen, kun sukelsi totaalisesti Euroopan suljetuissa major-karsinnoissa.
Organisaatio päätyikin tekemään muutoksia, kun 00Nationista hankittiin takaisin tuttu AWP-pelaaja Florian “syrsoN” Rische ja MOUZ:ssakin pelannut Jon “JDC” de Castro. Pihalle laitettiin Mateusz “mantuu” Wilcweski ja Elias “s1n” Stein.
Uuden kokoonpanon otteet ovat ailahdelleet isosti, kun tappioita on tullut mm. BLEED:a ja Young Ninjasia vastaan.
Arvio:
Kenraaliharjoitukset eivät ole menneet nappiin. Potentiaalia tässä kokoonpanossa kuitenkin on. Avausottelu näyttää, mikä on nyky BIG:n iskukyky.
Ukrainalaisorganisaatio päätyi myöskin muovaamaan kokoonpanoaan, kun senkin RMR-karsinnat päättyivät pettymykseen. Joukkueessa on tällä hetkellä ainoastaan kolme pelaajaa, joten jotain uutisia stand-in-pelaajien tai pysyvien hankintojen muodossa tullaan varmasti näkemään lähi päivinä.
Monte pelaa turnauksen avausottelunsa torstaina Imperialia vastaan.
Alexander “br0” Bro siirtyi Astralikseen ja joukkueen kenties tärkein pelaaja Viktor “sdy” Orudzhev päätti suunnata eri teille organisaation kanssa.
Arvio:
Isoja kysymysmerkkejä Monten osalta myös ennen tätä turnausta. Odotukset hyvin minimaaliset.
Turnauksen ehdottomasti mielenkiintoisin joukkue on Falcons. Oleksandr “S1mple” Kostyliev tekee paluun kilpailullisen CS:n pariin. CS:GO:n kaikkien aikojen parhaan pelaajan paluuta odotetaan vesikielellä ja siksi Falcons on tässä turnauksessa erityisen ison suurennuslasin alla.
RMR-karsinnat päättyivät myös Falconsin osalta mahalaskuun, kun valtavia satsauksia vuoteen 2024 tehnyt saudiorganisaatio epäonnistui lunastamaan paikkaa tulevaan Kööpenhaminan major-turnaukseen.
Alvaro “SunPayus” Garcia on joukkueen AWP-pelaaja, joten S1mple esiintyy todennäköisesti tässä turnauksessa rifle-pelaajan roolissa. Ukrainalainen on aikaisemmin kertonut, että hän voisi vallan mainiosti toimia juurikin rifle-pelaajana CS2:ssa. Tästä saadaankin nyt ensimmäiset maistiaiset, kun Falcons kohtaa keskiviikkona Metizsportin.
Arvio:
Tie auki välieriin saakka. Avausottelussa Metizsport pitäisi kaatua rutiinisuorituksella ja seuraavalla kierroksella vastaan voittaja parista Imperial-Monte, jonka ei pitäisi myöskään tuottaa isompia ongelmia joukkueelle.
Ruotsalaisnippu, jonka ydinnelikko teki hiljattain jatkosopimukset organisaation kanssa, mukaan lukien lahjakas nuori Linus “nilo” Bergman.
Kerännyt kelvollisia tuloksia tier2- ja tier3 -tason turnauksissa. Nyt haaste on kuitenkin pykälää tai kahta kovempi.
Paineettomasti haastamaan isompiaan. Avauskierroksen arpa heitti vastaan heti kivenkovan Falconsin.
Arvio:
Falcons liian kova pala purtavaksi ruotsalaisjoukkueelle. Suoraan tappiolla ulos turnauksesta.
Todella mielenkiintoinen joukkue. Selvitti Amerikan RMR-karsinnat tyylipuhtaasti kolmella voitolla.
Viime vuoden puolella joukkueeseen liittyneet 20-vuotias Lucas “decenty” Bacelar ja 18-vuotias Kaiky “noway” Santos ovat istuneet joukkueen pelitapaan kuin pipo päähän.
Joukkueen kokenutta kaartia oleva Vinicius “VINI” Figueiredo ylistikin nuorta kaksikkoa vuolaasti Amerikan RMR-turnauksen päätteeksi.
Noway on varsinkin ehdottomasti pelaaja, jota kannattaa seurata tässäkin turnauksessa silmä kovana.
Arvio:
Avauskierroksella muutoksien keskellä painiva Monte pitäisi kaatua, mutta toisella kierroksella vastassa oleva Falcons mahtaa olla liikaa brasilialaisille.