SEURAA MEITÄ:
×

COUNTER STRIKE

ETUSIVU / COUNTER STRIKE
Otto “ottoNd” Sihvon edustama CR4ZY Dreamhack-voittoon
  • Kaapo
    Martinmäki

Otto “ottoNd” Sihvon edustama CR4ZY Dreamhack-voittoon

julkaistu: 21.10.2019 12:17

Suomalaisen Otto “ottoNd” Sihvon edustama CR4ZY voitti sunnuntaina Rotterdamin Dreamhack Open CS:GO-turnauksen. Turnauksen finaalissa kaatui tanskalainen Heroic lukemin 2-1.

Finaalin karttoina nähtiin Nuke (Heroicin valinta), Mirage (CR4ZYn valinta) ja Inferno.

Heroic aloitti oman karttavalintansa vakuuttavasti napaten 9-0 johdon t-puolella, ennen kuin CR4ZY onnistui voittamaan ensimmäisen eränsä. Tämä ei juurikaan tanskalaisten tahtia hidastanut vaan Nuke oli nopeasti ohi lukemin 3-16 Heroicin eduksi.

Tanskalaiset aloittivat vahvasti myös toisen kartan, Miragen, voittamalla ensimmäisen pistoolierän. CR4ZY sai kuitenkin nopeasti pelistään kiinni. Erä toisensa jälkeen meni CR4ZYlle ja puolisko päättyi lopulta heidän johtaessa 11-4. Sama meno jatkui myös toisella puoliskolla. Heroic onnistui saamaan vain yhden erän, CR4ZYn voittaessa kartan 16-5. Ratkaisu siirtyi Infernoon.

Heroic sai viimeiseen karttaan loistavan alun repäisemällä 0-5 johdon. Tämän jälkeen tilanne kuitenkin tasaantui ja puolia vaihdettiin Heroicin johtaessa enää 7-8. Toisella puoliskolla Heroicilla oli suuria vaikeuksia CR4ZYn hyökkäyksien pysäyttämisessä. Tämä johti siihen, että CR4ZY onnistui voittamaan kartan lukemin 16-12 ja ottelun 2-1.

CR4ZY sai voitosta pokaalin lisäksi 50 000 dollaria rahapalkintona. Dreamhack-titteli oli organisaation ensimmäinen turnausvoitto. Joukkueen edellinen turnausvoitto oli yli puolen vuoden takaa, jolloin he pelasivat vielä Valiance -nimellä.

CR4ZY pelasi turnauksessa ensimmäistä kertaa uudella kokoonpanollaan. Joukkueen entiset tähtipelaajat Nemanja “huNter-“ Kovač ja Nemanja “nexa” Isaković siirtyivät muutama viikko sitten ranskalaiseen G2 -organisaatioon.

CR4ZYssä pelaavat nykyään Sihvon lisäksi Georgi “SHiPZ” Grigorov, Rokas “EspiranTo” Milasauskas, Luka “emi” Vuković ja Nestor “LETN1” Tanić.

HAVU jäi alkulohkoon, mutta esiintyi lupaavasti

Suomalainen HAVU Gaming esiintyi hienosti ensimmäisessä kansainvälisessä turnauksessaan. HAVU onnistui voittamaan alkulohkon ensimmäisessä ottelussa CR4ZYn lukemin 16-13.

Alkulohkon toisessa ottelussa HAVU kohtasi venäläisjoukkue forZen. Tiukan väännön jälkeen maailmanlistan sijalla 15. oleva forZe onnistui kaatamaan HAVUn 14-16.

Lauantaina alkulohkon viimeisessä ottelussa HAVU kohtasi uudestaan CR4ZYn. Peli oli jälleen erittäin tiukka. CR4ZY ansaitsi lopulta välieräpaikan 1-2 voitolla.

Etenkin kansainvälisissä online-turnauksissa viimeaikoina menestystä niittänyt HAVU osoitti Rotterdamissa, että se pystyy haastamaan kovia joukkueita myös lan-turnauksissa. Joukkueessa pelaavat Lasse ”ZOREE” Uronen, Olli ”sLowi” Pitkänen, Eetu ”sAw” Saha, Aaro ”hoody” Peltokangas ja Joonas ”doto” Forss.

Dreamhack Open Rotterdam tulokset

1. CR4ZY – $50 000
2. Heroic – $20 000
3-4. forZe – $10 000
3-4. AVANGAR – $10 000
5-6. HAVU Gaming – $3 000
5-6. Hard Legion Esports – $3 000
7-8. Asterion – $2 000
7-8. Beşiktaş Esports – $2 000

 

Kuva: Dreamhack CS:GO
Lähde: HLTV