SEURAA MEITÄ:
×

COUNTER STRIKE

ETUSIVU / COUNTER STRIKE
Merkit ilmassa: venyykö CS2:n julkaisu syksyyn?
  • Saara
    R

Merkit ilmassa: venyykö CS2:n julkaisu syksyyn?

julkaistu: 30.05.2023 10:37

Tietoa Counter-Strike 2:n virallisesta julkaisupäivästä pantataan yhä, mutta on toki olemassa viitteitä, joilla spekuloida.

CS2:n rajoitettu betavaihe on saanut pyöriä aika itsekseen siitä lähtien, kun se maaliskuussa julkaistiin. Ei silti ole epäilystäkään, etteikö Valve työskentelisi kovasti hioakseen uutta Source 2 -versiota. Pelin siirtäminen uuteen moottoriin tutun tuntuman kärsimättä on haastava tehtävä, mutta päivitysten puute alkaa jo latistaa intoilua uutuuden ympärillä.

Saadaanko CS2 luvatusti tänä kesänä vai ei?

Hiljaiselosta voi vetää sen johtopäätöksen, että julkaisu tapahtuu todennäköisemmin myöhemmin kuin aiemmin.

Betaan on saatu joitakin korjauksia ja parannuksia, mutta testipelaajat jumittavat yhä Dust 2 -kartalla ilman muuta tutkittavaa. Pelin mekaniikat eivät ole muuttuneet. Kokeilemaan päässeiden odottamia lisäherkkuja ei ole tippunut.

Lisäksi vielä täytyy muistaa valvelaisten pikku Havaijin-loma, joka on hyvinkin voinut hieman viivästyttää touhua.

Valve on ilmoittanut julkaisevansa Counter-Strike 2 -pelin kesällä 2023. Mikäli kärsimättömien pelaajien armahdusta venytetään syyspäivän tasaukseen saakka, saattaa odotus jatkua niinkin pitkälle kuin 23. syyskuuta.

Lähde: WIN.gg Kansikuva: Valve