SEURAA MEITÄ:
×

COUNTER STRIKE

ETUSIVU / COUNTER STRIKE
Virtusproend
  • Toimitus

Legendaarinen Virtus.pro poistuu Counter-Striken skenestä

julkaistu: 13.12.2018 19:10

Pitkään ovat monet sitä odottaneet. Toiset positiivisesti ja toiset negatiivisesti, mutta nyt puolalaisen Virtus.pron matka on tullut päätökseen. Tämän vuoden helmikuussa tästä alettiin näkemään jo merkkejä, kun neljä vuotta tiimiä yhdessä edustanut viisikko pashabiceps, Snax, Byali, TaZ ja NEO hajosi. TaZ penkitettiin ja tilalle hankittiin Kinguinista Michu. Snax seurasi vain neljä kuukautta myöhemmin, kun puolalainen siirtyi kesäkuussa edustamaan mousesportsia. Hänet korvasi AGOssa pelannut snatchie joka oli pelannut erittäin hyvin entisessä tiimissään.

Tiimi ei kuitenkaan yhä saanut tuulta alleen ja seuraavaksi syyskuussa poistui seuraava pelaaja. Byali astui sivuun aktiivisesta kokoonpanosta ja häntä korvaamaan hankittiin morelz. Tämän jälkeen legendaarisesta viisikosta oli enää jäljellä pashabiceps sekä NEO.

Puolalaiset väläyttelivät välillä yksittäisissä peleissä, mutta eivät saaneet kerättyä mitään konkreettista ja vuosi 2018 oli todella surkea entiselle huipputiimille.

Tänään organisaatio ilmotti, että on päätynyt tulokseen joka päättää tämän kyseisen kokoonpanon pelit, kunnes muuten ilmoitetaan.

Lontoon Majorin jälkeen olimme optimistisia nykyisen kokoonpanon potentiaalista. Odotuksiamme ei kuitenkaan täytetty. Pitkän kaavan strategia on rakentaa kilpailukykyinen tiimi nuorten pelaajien ympärille ja seuraamme tätä valintoja tehdessämme. Pyydämme fanejamme olemaan tukevia tulevien viikkojen aikana.

Näin kommentoi Virtus.pron toimitusjohtaja Roman Dvoryankin. Puhe nuorista pelaajista vihjaa jotain mitä on pitkään pelätty. NEOn ja pashabicepsin pelit saattavat olla paketissa, ehkä jopa pysyvästi. Pashabiceps on varsinkin vihjaillut useasti päättävänsä eSports uransa, jos poistuu Virtus.prosta tai tiimi ei ala suorittamaan hyvin.

Puolasta löytyy runsaasti nuorta talenttia ja tämä ei tule varmasti olemaan viimeinen kerta, kun näemme puolalaiset kilpailevan korkeimmalla tasolla.

Kuva: Virtus.pro