Counter Striken huippuliiga ESL Pro League ilmoitti tiistaina, ettei sen seuraavaa kautta pelata lanissa. Alun perin Maltalle suunniteltu liigakausi jouduttiin siirtämään netin välityksellä pelattavaksi epävarman koronatilanteen takia.
Uutinen tulee yllätyksenä, sillä ESL isännöi juuri viime viikonloppuna IEM Colognen onnistuneesti lanissa. Päätös oli tehty yhdessä ESL Pro Leaguen pelaajaneuvoston ja pelaajien ammattiyhdistys CSPPA:n (Counter-Strike Professional Players’ Association) kanssa.
Tiedotteessaan ESL painottaa, että se olisi halunnut jatkaa toimintaa lani-ympäristössä, mutta kun tapahtumaan on alle neljä viikkoa, ei jatkuvasti muuttuviin rajoituksiin ole mahdollista varautua. Yhtiö painottaa, että tilanne on erilainen verrattuna IEM Cologneen esimerkiksi räjähdysmäisesti leviävän delta-variantin osallta.
Internetin välityksellä pelaaminen nähtiin yhtiön puolesta turvallisimpana ratkaisuna, mutta se aikoo seurata tilannetta ja toivoo, että syksyllä ja talvella pelattavat seuraavat IEM turnaukset voitaisiin taas järjestää lanissa
16. Elokuuta alkavalla kaudella nähdään suomalaisväriä varmasti ainakin ENCEn muodossa, minkä lisäksi esimerkiksi OG voi ansaita paikan ranking-pisteillä.
Lähde ja kuva: ESL
Tuoreimmat uutiset:
- “Eivät menesty puoleen vuoteen” – asiantuntija lyttää Jimpphatin MOUZ-joukkueen
- NAVI:n päävalmentaja B1ad3: “Burnout iski – tarvitsimme tauon”
- Ennakko: Aleksib ja Jimpphat aloittavat IEM Katowicessa
- Murskajaiset! – Sahan luotsaama Heroic tylyllä tavalla ulos Katowicen huipputurnauksesta
- NAVI:n iM kertoo miksi joukkue jättää miljoonaturnauksen väliin