Suomen CS:GOn kaksi huippujoukkuetta, HAVU ja ENCE, kohtasivat eilen Pinnacle Cup II -turnauksen pudotuspeleissä. Avausottelun ennakkosuosikkina pidettiin ENCEä, joka seisoo lajin maailmanlistalla peräti 12 sijaa HAVUn yläpuolella.
Yllättävää kyllä ottelun käynnistyttyä vaikutti kuitenkin siltä, että HAVU olisi huomattavasti kovempi pala purtavaksi kuin odotettiin.
Ensimmäinen erä (Dust2) alkoi HAVUN hallinnassa, ja nämä kirivät parhaimmillaan 7-3-johtoasemaa. ENCEn onnistui kuitenkin kuroa ero umpeen juuri ennen erätaukoa tilanteeseen 7-8 HAVUn hyväksi. Tilanne karkasi taas käsistä jälkimmäisellä eräpuoliskolla, ja HAVU päätti sen 16-12-voittotulokseen.
Toinen erä (Nuke) oli sen sijaan puhdasta ENCEn dominointia. HAVU hädin tuskin pääsi avaamaan pistetiliään koko erän aikana, samalla kun ENCE ylsi jopa kymmenen pisteen voittoputkeen. Erä päättyi tulokseen 16-2 ENCEn hyväksi.
Kolmannen ja ratkaisevan erän (Overpass) alussa näytti siltä, ettei ENCEn kuristusote HAVUsta tulisi heltymään. Ensimmäinen puolisko pelattiin pitkälti näiden pillin mukaan, ennen kuin HAVUn onnistui kutistaa pistetilanne juuri ennen erätaukoa pisteisiin 6-9.
Tauko käytettiin selvästi hyvin hyödyksi, sillä erän toisella puoliskolla HAVUn peli muuttui täysin. Nämä laittoivat ENCEn selkä seinää vasten, nousivat johtoasemaan ja taistelivat erän voittoon tuloksella 16-13.
Näin ollen ENCE putosi ulos turnauksesta ja HAVU jatkaa tänään pelattavaan neljännesfinaaliotteluun, jossa se kohtaa brittiläisen Endpointin klo 17:00. Ottelu on katsottavana suorana The Esports Biblen Twitch-kanavalta.
Kuva: HAVU