ESL Pro Leaguen 12. kauden toisen viikon viimeiset pelit pelattiin tänään. Suomalainen ENCE kohtasi puolalaisen AGO:n.
Ensimmäisenä karttana pelattiin AGO:n valitsema Mirage. Puolalaiset onnistuivat voittamaan pistoolikierroksen terroristien puolella. Tätä seurasi vahva näyttö joukkueelta, jolta odotettiin huonompia tuloksia. AGO onnistui voittamaan ensimmäisen puoliskon murskaavalla 13-2 tuloksella. Puolalaiset voittivat jälleen pistoolikierroksen. Tätä seurasi pikainen kartan voittaminen luvuin 16-2.
Toisena karttana nähtiin Train, jonka ENCE valitsi. AGO onnistui jälleen voittamaan pistoolikierroksen, tällä kertaa puolustaen. Toisin kuin ensimmäisessä kartassa, ENCE oli saanut heiltä odotetun osaaminen takaisin. Ensimmäinen puolisko päättyi ENCE:n voittoon luvuin 10-5. Puolalaiset onnistuivat jälleen voittamaan pistoolikierroksen. Tätä seurasi kuitenkin täysi ylijuoksu ENCE:n puolelta. Suomalaiset päättivät kartan loistavasti luvuin 16-6.
Kolmas kartta oli Dust 2. Suomalaiset onnistuivat nappaamaan voiton pistoolikierroksella. Tätä seurasi todella vahva puolustus AGO:a vastaan. Ensimmäinen puolisko päättyi ENCE:n voittoon luvuin 11-4. ENCE onnistui voittamaan pistoolikierroksen puolien vaihduttua. ENCE päätti viimeisen kartan, kuten AGO ensimmäisen, antamatta toiselle joukkueelle yhtään kierrosta. Kartta päättyi ENCE:n voittoon luvuin 16-4.
Ensiviikolla ensimmäinen, keskiviikkona pelattava ottelu pelataan ENCE:n ja OG:n välillä alkaen kello 18.30.
Toisen viikon sijoitukset:
1. – Natus Vincere – 4-1
2. – ENCE – 4-1
3. – Heroic – 3-2
4. – BIG – 3-2
5. – G2 – 2-3
6. – OG – 2-3
7. – AGO – 1-4
8. – GODSENT – 1-4
Lähde: ESL Kuvalähde: ENCE