SEURAA MEITÄ:
×

COUNTER STRIKE

ETUSIVU / COUNTER STRIKE
ENCE kärsi tappion EPICENTERin avausottelussa – Edessä eliminaatio-ottelu klo 19:00
  • Toimitus

ENCE kärsi tappion EPICENTERin avausottelussa – Edessä eliminaatio-ottelu klo 19:00

julkaistu: 23.10.2018 16:25

Counter Strike-joukkue ENCEn urakka Moskovan 300 000 dollarin EPICENTER-turnauksessa ei alkanut kuin elokuvissa. Joukkue hävisi FaZe Clanille ensimmäisen ottelun tuloksella 1-2.

Ensimmäinen kartta oli train. ENCE jäi terroristipuolella aivan täysin jalkoihin ensimmäisellä puoliskolla, häviten sen 13-2 lukemin. Vaikka toinen puolisko kartasta alkoi todella mallikkaasti, parilla kohtalokkaalla virheellä oli hintansa. FaZe Clan vei lopulta kartan nimiinsä 16-8 ja edessä oli toinen kartta, eli Inferno.


Vaikka FaZen olofmeister ei ollut ottelussa parhaimmillaan, oli hänellä myös onnistumisia.

ENCE:llä oli mahdollisuudet puolustusvuorossa siirtyä tauolle johdossa, mutta yksi helpohko virhe puoliskon loppupuolella A-pommipaikalla johti siihen, että FaZe onnistui nappaamaan puoliskon itselleen lukemin 9-6. FaZe voitti molemmat toisen puoliskon ensimmäisistä kierroksista tilanteeseen 11-6. ENCE kuitenkin laittoi kaasun pohjaan ja voitti seuraavat kahdeksan kierrosta. Tilanteen ollessa 14-11 FaZe otti aikalisän  ja kavensi tilanteen 14-13 tilanteeseen, mutta ENCE jyräsi lopulta upeasti karttavoittoon lukemin 14-16.

Ratkaisua haettiin lopulta Miragesta. Lähiaikoina Mirage ei välttämättä ole ollut ENCEn parhaita karttoja ja se huomattiinkin joukkueen terroristipuolella. FaZe siirtyi peräti 9-0 johtoon ennen kuin ENCE onnistui voittamaan yhtäkään kierrosta kartassa. Puoliaika päättyi lopulta FaZen 13-2 johtoon. FaZe hoiti kaksi terroristipuolen kierrosta, joten he saivat 13 ottelupistettä. Kauaa ei tarvinnut odotella, kun FaZe naulasi ottelun päätökseen ja vei viimeisen kartan 16-8 ja ottelun 2-1.

ENCEn pelit jatkuvat tänään Suomen aikaa noin klo 19:00, kun se kohtaa NaVi – HellRaisers-ottelun häviäjän. Jos ENCE häviää myös toisen ottelunsa, heidän turnaus päättyy tähän. Toivomme tottakai ENCEn jatkamista turnauksessa, sillä ensimmäisessä ottelussa nähtiin joukkueelta todellisia väläytyksiä heidän potentiaalistaan!

Päivän loput ottelut:

Klo 16:00 NaVi – HellRaisers
Klo 19:00 Eliminaatio-ottelu

Huomisen ottelut löydät EPICENTER-ohjelmastamme