SEURAA MEITÄ:
×

COUNTER STRIKE

ETUSIVU / COUNTER STRIKE
Ei ole todellista – ENCE jälleen ensimmäisenä ulos CS:GO-turnauksesta
  • PJ

Ei ole todellista – ENCE jälleen ensimmäisenä ulos CS:GO-turnauksesta

julkaistu: 23.02.2020 23:07

Tänä viikonloppuna Yhdysvalloissa käytiin DreamHack Open Anaheim -turnaus, johon osallistui kaikkiaan kahdeksan CS:GO-joukkuetta. Yksi näistä oli suomalainen ENCE, joka ikävä kyllä hävisi kummatkin pelaamansa ottelut ja tippui turnauksesta ensimmäisenä venäläisen forZen kanssa.

ENCE pelasi avausottelunsa Gen.G Esportsia vastaan, jolle kyseessä oli ensimmäinen CS:GO-turnaus kyseisellä joulukuussa perustetulla kokoonpanollaan. Nuke-kartassa pelattu bo1-ottelu näytti jo olevan ENCEn heiniä näiden johtaessa sitä sen eräässä vaiheessä luvuin 13-5. Kartta lipui kuitenkin suomalaisten näpeistä Gen.G:n comebackin myötä ja näin ENCE kaatui lopulta tiukasti luvuin 14-16.

Bo3-kuolemanottelussa ENCE kohtasi brasilialaisen MIBRin. Näiltä suomalaiset onnistuivat varastamaan yhden kartan, mutta se ei riittänyt voittoon. ENCE hävisi ottelun lopulta 2-1 (Nuke 8-16, Train 19-15, Overpass 11-16) ja karsiutui näin DH-turnauksesta.

ENCEn vuosi ei ole alkanut järin hääppöisesti. Tammikuun alussa käydyissä karsinnoissa joukkue jäi yhden voiton päähän paikasta tänään alkavasta IEM Katowice -suurtunauksesta. Helmikuun alussa joukkue sijoittui puolestaan Lontoon ICE-turnauksessa viimeiseksi samoin tavoin kuin nyt Anaheimissa.

Vaikka menestystä ei ENCElle ole tänä vuonna kertynyt, kuultiin ESL Pro Leaguen yhdennentoista kauden joukkueiden julkistuksen yhteydessä hyviä uutisia. ENCE osti itselleen paikan kyseisestä huippuliigasta ja sen pelien on määrä alkaa maaliskuun puolessa välissä.

Lähde: Liquipedia Kuva: Jouni Lehtonen