Kansikuva artikkelille: CS:GOn uusi versio tulossa pian? Tuore vihje antaa toivoa

CS:GOn uusi versio tulossa pian? Tuore vihje antaa toivoa

Vuonna 2012 julkaistu Counter-Strike: Global Offensive on yltänyt jo kiitettävään kymmenen vuoden ikään. Peli on jatko-osa vuonna 2004 julkaistulle Counter-Strike: Sourcelle, joten kokonaisuudessaan CS on onnistunut pysymään suosionsa aallonharjalla kunnioitettavan pitkään.

Yksi syy tähän on eittämättä pelin jatkuva kehitys, jonka seuraavaksi askeleeksi on povattu siirtymistä Valven uuteen Source 2 -pelimoottoriin. Huhut “uudesta CS:stä” ovat kiertäneet jo vuosia, ja tällä viikolla bongattu kehittäjätoiminta on heittänyt lisää vettä kiukaalle.

Twitter-käyttäjä Aquariuksen esille nostaman kehittäjämerkinnän mukaan Valven puolelta oli tällä viikolla avattu peruskäyttäjille tarkoitettu CS:GOn versio käyttäen Source 2 -pelimoottoria. Periaatteessa tämä tarkoittaisi sitä, että CS:GO on ainakin teoriassa jo Source 2 -yhteensopiva, vaikkakaan varmuutta tästä ei tietenkään ole.

Esimerkiksi CS:GO-fanien keskuudessa uutinen on otettu vastaan terveen skeptisyyden kera. Nähtäväksi jää, hiipuuko tämäkin uutinen olemattomiin ilman sen kummempaa huipennusta, vai näkyykö horisontissa todellakin CS:n seuraava edistysaskel.

Lähde: Aquarius (Twitter) Kuvalähde: Valve

Yhteisö