Hyvää kannatti odottaa ainakin katsojien mielestä, sillä Counter Striken ensimmäinen Major-turnaus kahteen vuoteen rikkoi pelin kaikki aiemmat katsojaennätykset.
Tukholmassa viikonloppuna huipentunut PGL Major Stockholm keräsi täyteen pakatun Avicii Areenan lisäksi parhaimmillaan 2 748 434 katsojaa eri suoratoistopalveluissa.
Luku on huima, sillä edellinen ennätys on vuodelta 2017 kun Atlantassa pelattua ELEAGUE Majoria katsoi yhteensä 1,33 miljoonaa katsojaa. Turnaus voitti katsojissa myös kaikkien aikojen rahakkaimman esports-turnauksen, lokakuussa pelatun Dota 2: The Internationalin, jota katsoi parhaimmillaan 2 741 514 katsojaa.
Syksy on laittanut kaikkien aikojen katsotuimpien turnauksien listan uusiksi. The International nousi paikalle kahdeksan ja PGL Major paikalle seitsemän. Tämä on ensimmäinen kerta kun Dota 2 ja CS:GO yltävät kymmenen katsotuimman turnauksen joukkoon. Tänäkin vuonna kuitenkin selkeä voittaja oli League of Legends, jonka MM-finaalia seurasi yli neljä miljoonaa silmäparia. Katsotuimpien turnausten listan muut turnaukset voi tarkistaa aiemmasta uutisoinnista.
Lähde: Esports Charts
Kuva: Valve
Tuoreimmat uutiset: