Tällä viikolla ilmoitettiin, että CS:GO palaa LAN-turnauksien muodossa Kiinaan ensimmäistä kertaa koronaviruspandemian jälkeen. CS:GO Asia Championship -turnaus pelataan kahdeksan joukkueen voimin Shanghaissa marraskuun 8-12 päivä. Viimeksi Kiinassa nähtiin huippu Counter-Strikea vuonna 2019, jolloin turnaus järjestettiin edellisen kerran. Suomalaisorganisaatio ENCE pelasi tuolloin aina finaalissa asti silloisella suomalaiskokoonpanollaan, häviten siellä kuitenkin MOUZ:lle.
Turnaukseen kutsutaan kuusi joukkuetta, joista viisi on jo julkaistu. Mukana ovat G2, FaZe Clan, ENCE (Eetu “sAw” Saha), Liquid ja MOUZ (Jimi “Jimpphat” Salo). Yksi kutsujoukkueista on vielä julkaisematta. Loput kaksi turnauksen joukkuetta tulevat turnauksen organisoivan Perfect Worldin karsintaturnauksesta. Karsintaturnaukseen osallistuvat Aasian parhaat joukkueet. Mukana ovat mm. TheMongolz, 5yclone, NKT ja TYLOO.
Vaikka turnaus kantaa ainakin vielä tällä hetkellä CS:GO:n nimeä, on turnauksen järjestäjä ilmoittanut olettavansa, että turnaus tullaan pelaamaan Counter-Strike 2:ssa. Edellyttäen tietysti sitä, että Valve saa pelin ulos ennen marraskuuta.
Turnaus on myös testausta Perfect Worldille, joka on kovasti ehdolla vuoden 2024 toisten majoreiden järjestäjäksi yhdessä PGL:n kanssa. Julkisuuteen vuodettujen tietojen perusteella majorit tultaisiin pelaamaan vuoden 2024 joulukuussa Shanghaissa.