On harvinaisen ärsyttävää, kun huijari selviytyy smurffitilin bänneistä buustaamalla kaverin puhtoista tiliä. Keskiviikkona julkaistussa Counter-Strike 2:ssa tällaista ei ehkä enää pääse tapahtumaan ns. liitännäisrangaistuksen ansiosta.
Huijaaminen on aina rasittavaaa, mutta erityisen kierot tyypit käyttävät kolmannen osapuolen ohjelmistoja vain varatileillä jeesiäkseen ystäviään ja selvitäkseen mahdollisesta rangaistuksesta lievin seurauksin. CS:GO:ssa tällainen käytös pääsi yleistymään, sillä uuden tilin luominen on helppoa. Seurauksena taitamattomiakin pelaajia on hillunut korkeilla tasoilla epärehellisten tovereidensa avustuksella.
Valve saattaa olla löytänyt ratkaisun ongelmaan, mutta ideasta ei ole kovin tarkkaan vielä kerrottu. Kehittäjä mainitsi äskettäin julkaisutiedoissa huijareihin liittyvien tilien rangaistukset, mutta lähinnä varoittavan sanan verran.
– Kun yksi tai useampi joukkueen jäsenistä tuomitaan huijaamisesta ja saa pysyvän porttikiellon, kaikkia liittolaisia rangaistaan profiiliränkin ja CS Ratingin alennuksella, Valve kertoi suunnitelmista.
Tässä tullaankin ongelmaan: kuka lasketaan liittolaiseksi ja miten rangaistukset tarkasti määritellään. Tärkeintä olisi estää huijaamisen kautta tapahtuva eteneminen pelissä. Kun CS2:ssa huijaa ja saa bannit, ei kärsi yksin, vaan pilaa muidenkin pelin.
Todennäköisesti liittolaiseksi katsotaan pelaajat, joihin huijari on ollut säännöllisesti yhteyksissä. Peli saattaa tutkia huijarin historiaa ja määrätä rangaistuksia kaverille jos toisellekin.
Tiukka linja voi kuitenkin johtaa moniin virheellisiin bannauksiin, koska sarjahuijaria voi vilpittömästi olla vaikea erottaa taitavasta peliporukasta.
Konsepti on vielä epäselvä, mutta Valve vaikuttaa tavoittelevan huijaritonta CS2:ta tosissaan
Lähde: WIN.gg Kansikuva: Valve