SEURAA MEITÄ:
×

COUNTER STRIKE

ETUSIVU / COUNTER STRIKE
Blast Premier jatkui perjantaina – Uudelta Fazelta vahva suoritus
  • Onni
    Koponen

Blast Premier jatkui perjantaina – Uudelta Fazelta vahva suoritus

julkaistu: 13.02.2021 02:21

BLAST Premier Spring Groups 2021 jatkui perjantaina C-lohkon otteluiden muodossa. Turnauksen kuusi parasta joukkuetta karsiutuvat myöhemmin tänä vuonna pelattavaan BLAST Premier Spring Finals 2021 turnaukseen.

Perjantain ensimmäisessä ottelussa venäläinen Natus Vincere kohtasi brasilialaisen MIBRin. Ottelun kartoiksi valikoituivat Mirage (MIBRin valinta), Train (NaVin valinta) ja Dust 2.

NaVi aloitti Miragen voittamalla kuusi ensimmäistä kierrosta, ja heillä oli ensimmäisen puoliskon jälkeen vahva 10-5 johtoasema. NaVi voitti toisenkin pistoolikierroksen ja onnistui viemään kartan luvuin 16-11.

Train oli tasainen ensimmäisen puoliskon ajan, jonka jälkeen MIBR voitti kahdeksan peräkkäistä kierrosta ja koko kartan, 16-7.

Kolmas kartta Dust 2 oli venäläisten hallinnassa, ja he onnistuivat vahvan ct-puolen jälkeen voittamaan kartan 16-6, ja näin ollen ottelun 2-1.

Myöhemmin illalla kansainvälinen Faze Clan pelasi pohjoisamerikkalaista Team Liquidia vastaan. Faze hankki kanadalaisen Russel”Twistzz” van Dulkenin Team Liquidista tammikuun ja helmikuun vaihteessa, ja tämä oli hänen debyyttiottelunsa Faze Clanin paidassa.

Ensimmäinen kartta oli Fazen valitsema Dust 2. Kartta alkoi tasaisesti ja tilanne oli ensimmäisen puoliskon jälkeen 8-7 Fazelle, mutta he onnistuivat voittamaan kartan lopulta 16-11.

Toinen kartta Nuke oli Team Liquid faneille järkyttävää katsottavaa. Team Liquid onnistui voittamaan pistoolikierroksen, mutta ei yhtäkään kierrosta sen jälkeen. Kartta päättyi 16-1 Fazen voittoon. Ottelu päättyi 2-0.

Turnauksen seuraavat pelit pelataan huomenna klo 17:30 Faze Clan vastaan Natus Vincere, ja 20:30 Team Liquid vastaan MIBR. Ottelut lähetetään suorana Twitch-kanavaltamme.