Pepsi Centerissä kohtaavat Colorado Avalanche ja NY Rangers.
Neljän ottelun kotisarjansa tähän peliin päättävä Colorado matkaa tämän pelin jälkeen viiden ottelun Kanadan kiertueelle.
Avalanche on tällä hetkellä ajautunut uskomattomaan lamajaksoon, sillä se on ottanut takkiinsa jo kuudesti peräkkäin ja noista siis kolmesti kotona Pepsi Centerissä. Kanadan reissusta uhkaa tulla siis todellinen painajainen, ellei se saa putkeaan katkaistua tänään hinnalla millä hyvänsä.
Viimeksi Avalanchea nöyryytti Sharks niukasti 5-4. Jared Bednar oli jälleen kerran erottanut suurta tuhoa alkukauden tehneen pelätyn ykkösvitjansa ja kapteeni Gabriel Landeskogin paikalla pelasi toistamiseen Tyson Jost, eikä huonosti pelannutkaan. Jost nimittäin nakutti kaksi pikkusievää nyyttiä!
Valitettavasti Coloradon viidestä maalista huolimatta koko alkukauden pistepörssiä johtanut, mutta sittemmin piikkipaikalta Tampan Nikita Kucherovin syrjäyttämäksi joutunut Mikko Rantanen jäi tyystin ilman tehoja.
Rantanen on saalistanut kahdessa viime pelissään vain yhden hikisen syöttöpinnan ja kuudessa tappiopelissä turkulaisen plakkariin on kertynyt yksi osuma ja kolme maalisyöttöä.
Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Kucherov on tehnyt kolmesti viidessä viime pelissään vähintään neljä pinnaa yhdessä ottelussa! Revi siitä sitten suomalaisittain jotain positiivista. Huokaus.
Mitenkään ruusuisesti eivät ole NY Rangersin pelittään viime aikoina kulkeneet. Selkään on tullut neljästi kuudessa viime pelissä.
Viimeksi Ragsia nokitti sen kotiluolassa Penguins peräti 7-2 Metron jengien välienselvittelyssä MSG:ssä.
Eri konferenssin joukkueina Colorado ja NY Rangers eivät treffaile toisiaan kovin usein. Viime kaudella molemmat kohtaamiset varsinaisella peliajalla parilla maalilla vienyt Colorado ennätti ottaa jo lokakuussa takkiinsa voittolaukauskisassa NY Rangersilta 2-3 Madison Square Gardenissa. Tuolloin Kevin Shattenkirk lavasta lähti voitonsiemen, kun Landeskog meni sössimään oman vetonsa.
Avalanchella on tänään enemmän hävittävää valmistautuessaan samalla pitkään reissuun.
Philipp Grubauer (89.92/3.26) aloittanee isäntien maalissa tänään. Alexander Georgiyev (89.84/3.21) on vahvistettu jo vieraiden starttaajaksi.
Avalanchella on tänään enemmän hävittävää valmistautuessaan lähtemään reissun päälle. Kertoimet karkoittavat luottamaan sen tappioputken katkeamisen puolesta pelaamiseen. Kahden matalapaineessa pelaavan, harvoin kohtaavan joukkueen vääntöön voisi sen sijaan kokeilla vahvoja maalimääriä.