SEURAA MEITÄ:
×

ESPORTS

ETUSIVU / ESPORTS
Apex Legendsin kausipalkinnot vuotivat nettiin
  • Atte
    Leppänen

Apex Legendsin kausipalkinnot vuotivat nettiin

julkaistu: 16.07.2019 13:57

Suositun battle royale -räiskintä Apex Legendsin toinen kausi on ollut käynnissä nyt parin viikon ajan. Uusi kausi uusine haasteineen on tuonut pelaajille kaivattua lisämotivaatiota, samoin kuin myös uuteen uskoon laitettu Kings Canyon -areena ja tuore pelattava hahmo, Wattson. Käytössä on jälleen ensimmäiseltä kaudelta tuttu Battle Pass -systeemi, johon on toki lisätty uudenlaisia haasteita.

Uutena lisäyksenä peliin saatiin myös kauan kaivattu kilpailullisempi Ranked-pelitila. Tässä pelaajat pääsevät ottelemaan omien taitojensa perusteella saman tasoisten vastustajien kanssa ja kiipeämään arvoasteikossa mahdollisimman korkealle.

Kauden alussa pelin kehittäjä Respawn Entertainment vinkkasi myös, että kauden lopussa pelaajille olisi luvassa jonkinlaisia palkintoja, joiden avulla kauden aikana kerättyjä saavutuksia voidaan esitellä muille pelaajille. Respawn ei kuitenkaan halunnut ainakaan tuossa vaiheessa tarkentaa, minkälaisista palkinnoista olisi kyse.

Nyt kuitenkin vaikuttaisi siltä, että tarkempia tietoja palkinnoista olisi vuotanut nettiin kaiken kansan ihmeteltäväksi. Kiitos kuuluu tiedonlouhijana tunnetulle Twitter-käyttäjä That1MiningGuylle. Twitterissä julkaisemassaan kuvakaappauksessa esillä on läjä peliin liittyvää sälää, joka vaikuttaisi liittyvän Ranked-tilan sijoituksiin.

Kuvassa nähdään liuta erilaisia aseskinejä, arvomerkkejä sekä liitovanoja. Palkinnot vaikuttavat olevan yksinomaan kosmeettisia, ja luonnollisesti jokaiselle tasolle näyttäisi olevan oma palkintosarjansa, aina pronssisista palkinnoista korkeimmalle “Apex Predator”-tasolle asti. Vielä ei ole selvää, pitääkö pelaajan olla kauden lopussa tietyllä tasolla saavuttaakseen tuolle tasolle suodut palkinnot, vai riittääkö, että pelaaja on kauden aikana edes kerran saavuttanut kyseisen tason.

Kuva: Respawn Entertainment