Kaikki tarvitsemasi uutiset, päivitykset, esports ja muut tiedot Counter-Strike 2:sta, CS:GO:n seuraavasta vaiheesta.
Yhdysvaltalainen videopelikehittäjä Valve julkisti hittipeli Counter-Strikeen (tuorein versio CS:GO) vihdoin odotetun päivityksen, joka kantaa nimeä Counter- Strike 2. Kyseistä päivitystä on spekuloitu jo vuosia, joten luonnollisesti julkistaminen räjäytti videopeliyhteisön. Julkaisusta ovat uutioineet niin peli kuin perinteisen uutisoinninkin mediat ympäri maailmaa: Le Monde, The Verge, Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, HLTV.
Julkistuksen yhteydessä Valve julkaisi Youtube-kanavallaan kolme videota uudistuksista. Käydään ne alla läpi.
Yksi suurimmista tulevista muutoksista on savukranaattien muuttuminen dynaamiseksi. Counter-Striken sivuilla kerrotaan, että “Savukranaatit ovat nyt dynaamisia tilavuusesineitä, jotka ovat vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ja reagoivat valaistukseen, aseisiin ja räjähdyksiin.” Niitä voi jatkossa siis työntää pois edestä mm. luotien ja HE-kranaattien avulla. Lisäksi ne levittyvät nyt luonnollisesti esimerkiksi käytäviin, oviin ja portaikkoihin.
Samoin kranaattien käyttöä harjoitellessa saa käyttöönsä erillisen esikatseluikkunan, jonka ansiosta heittojen kulkua ei tarvitse arvioida itse, vaan peli tekee sen pelaajan puolesta.
Toinen suuri muutos on se, että ns. tick-taajuus ei enää vaikuta liikkumiseen, ampumiseen tai heittämiseen. Valve kuvailee uudistusta seuraavasti:
“Ali-tick-päivitykset ovat keskeinen osa Counter-Strike 2:ta. Aiemmin palvelin tulkitsi pelin tapahtumat vain erillisinä aikajaksoina (ticks). Counter-Strike 2:n ali-tick-päivityksen ansiosta palvelimet rekisteröivät nyt tarkan hetken jolloin liikutaan, ammutaan tai heitetään kranaatti.”
Aikaisemmin tick-päivitystaajuus vaikutti muun muassa hyppyheitto-savuihin, mutta jatkossa nekin lentävät ja laskeutuvat aina samalla tavalla, riippumatta taajuudesta.
Kartoista ainakin Overpass uudistuu ulkonäöltään kokonaan, ja kartat joita ei uusita optimoidaan sekä parannellaan ulkonäöllisesti. Parannelluissa kartoissa käytetään Valven mukaan “uutta Source 2 -valaistusta, mukaan lukien fysiikkapohjaista renderöintijärjestelmää, joka tuottaa realistisia materiaaleja, valoa ja heijastuksia.”
Yhteisön karttakehittäjiä ei olla päivityksessä unohdettu, ja he tulevat saamaan pääsyn Source 2 -työkaluihin, joiden avulla karttojen luominen ja päivittäminen tulee käymään helpommin.
Viimeisimpänä CS 2:n äänet ovat täysin uudistettu, ja ne “vastaavat paremmin fyysistä ympäristöä, ovat selkeämpiä ja ilmaisevat paremmin pelin tilaa.”
Lisäksi peli saa aivan uuden käyttöliittymän sekä täysin uudet visuaaliset tehosteet. Yleisen luulon mukaan CS:GO:ssa pelaajilla olevat “skinit” jäisivät vanhaan peliin, mutta Valve kertoo, että vuosien varrella kerätyt esineet säilyvät, ja niiden ulkonäköä ehostetaan Source 2 -pelimoottorin avulla.
Tässä ei suinkaan ole kaikki, vaan kyseessä on vain rajoitetussa testissä julkaistavat ominaisuudet. Kaikki yksityiskohdat julkaistaan Valven mukaan muutaman kuukauden kuluessa.
Jos sinut valitaan osallistumaan Counter-Strike 2:n rajoitettuun testiin, saat ilmoituksen CS:GO:n päävalikossa, eli avaa aivan ensiksi pelisi ja tarkista, onko kutsua tullut. Jos kutsua ei näy, ei hätää, sillä betaan lisätään pelaajia ajan myötä enemmän.
Valve kertoo, että pelaajien valintaan vaikuttavat monet tekijät, kuten peliaika Valven virallisilla palvelimilla, “trust factor”ja Steam-tilin taso.
Jos saat kutsun, valitse valikossa ENROLL ja aloita betan lataaminen.
Counter-Strke 2:n beta sisältää Deathmatch- ja unranked-ottelut Dust2:ssa. Lisää pelimuotoja on Valven mukaan tulossa myöhemmin.
Jos törmäät pelatessa bugiin, kehittäjät suosittelevat lähettämään sähköpostia osoitteeseen cs2team@valvesoftware.com otsikolla CS2LT report. Valve haluaa yksityiskohtaisen kuvauksen jokaisesta bugista.
Lisätietoa Counter-Strike 2:sta ja betasta löytyy täältä.
Valve ei ole vielä julkaissut tietoa siitä, mikä tulee olemaan CS:GO:n kohtalo, kun Counter-Strike 2 julkistetaan kaikille kesällä. Todennäköisesti pelit elävät hetken aikaa rinnakkain, kunnes Counter-Strike 2 vakiintuu ykköspeliksi, aivan kuten Dota 2 -pelille kävi, kun Source 2 -pelimoottori julkaistiin sille.
Esports eli eurheilu-skenen suhteen on todennäköistä, että BLAST.tv Paris Major 2023 -turnauksen jälkeen kesällä hiljalleen siirrytään Counter-Strike 2:een kilpapeliturnauksissa. BLASTin järjestämät CS:GO:n maailmanmestaruuskilpailut jäisivät täten pelin viimeisiksi.
Uusille joukkueille ja pelaajille, jotka haluavat nousta Counter-Striken huipulle, päivitys tulee otolliseen paikkaan. Nyt kun kaikki on jälleen jokaiselle pelaajalle edes hieman uutta, mahdollistaa se uusia tulokkaita. Ne jotka adaptoituvat, tulevat menestymään parhaiten Counter-Strike 2:ssa.
Julkaisemme tälle sivulle tuoreimmat uutiset Counter-Strike 2 -pelistä.
Lue lisää:
Avaimen saanut VAC-pelaaja pelasi Ranskan kovimmissa joukkueissa, kuten Team LDLC:ssä ja Titansissa yhdessä nimien kuten Dan “apEX” Madesclairen kanssa.
CS2:n ensimmäinen major-turnaus pelataan noin vuoden kuluttua.
Siirtyykö entinen NIP-pelaaja takaisin Counter-Striken pariin?
Uusissa puukoissa on lainattu muun muassa Nepalin kulttuuria.
Ennen ESL Proliigan 17. kauden finaalia nähdään historiallinen näytösottelu.
Ammattilaispelaajan CS2-striimi keräsi valtavan yleisömäärän.
Ilmoitus tulee vain muutama päivä sen jälkeen, kun Counter-Strike 2 julkistettiin. Uusi peli ilmestyy kesällä, vähän ennen syksylle kaavailtua major-turnausta, joka on nyt peruttu.
CS2:ssa huijareita ei tarvitse sietää täyttä ottelua.
Ensimmäinen ottelu striimattiin Virtus.pro-legendan kanavalla.