SEURAA MEITÄ:
×

Counter-Strike 2

ETUSIVU / Counter-Strike 2
Counter-Strike 2

Kaikki tarvitsemasi uutiset, päivitykset, esports ja muut tiedot Counter-Strike 2:sta, CS:GO:n seuraavasta vaiheesta.

Yhdysvaltalainen videopelikehittäjä Valve julkisti hittipeli Counter-Strikeen (tuorein versio CS:GO) vihdoin odotetun päivityksen, joka kantaa nimeä Counter- Strike 2. Kyseistä päivitystä on spekuloitu jo vuosia, joten luonnollisesti julkistaminen räjäytti videopeliyhteisön. Julkaisusta ovat uutioineet niin peli kuin perinteisen uutisoinninkin mediat ympäri maailmaa: Le Monde, The Verge, Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, HLTV.

Julkistuksen yhteydessä Valve julkaisi Youtube-kanavallaan kolme videota uudistuksista. Käydään ne alla läpi.

Reagoivat savukranaatit

Yksi suurimmista tulevista muutoksista on savukranaattien muuttuminen dynaamiseksi. Counter-Striken sivuilla kerrotaan, että “Savukranaatit ovat nyt dynaamisia tilavuusesineitä, jotka ovat vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ja reagoivat valaistukseen, aseisiin ja räjähdyksiin.” Niitä voi jatkossa siis työntää pois edestä mm. luotien ja HE-kranaattien avulla. Lisäksi ne levittyvät nyt luonnollisesti esimerkiksi käytäviin, oviin ja portaikkoihin.

Samoin kranaattien käyttöä harjoitellessa saa käyttöönsä erillisen esikatseluikkunan, jonka ansiosta heittojen kulkua ei tarvitse arvioida itse, vaan peli tekee sen pelaajan puolesta.

Tick-taajuus ei enää vaikuta

Toinen suuri muutos on se, että ns. tick-taajuus ei enää vaikuta liikkumiseen, ampumiseen tai heittämiseen. Valve kuvailee uudistusta seuraavasti:

“Ali-tick-päivitykset ovat keskeinen osa Counter-Strike 2:ta. Aiemmin palvelin tulkitsi pelin tapahtumat vain erillisinä aikajaksoina (ticks). Counter-Strike 2:n ali-tick-päivityksen ansiosta palvelimet rekisteröivät nyt tarkan hetken jolloin liikutaan, ammutaan tai heitetään kranaatti.”

Aikaisemmin tick-päivitystaajuus vaikutti muun muassa hyppyheitto-savuihin, mutta jatkossa nekin lentävät ja laskeutuvat aina samalla tavalla, riippumatta taajuudesta.

Muutokset karttoihin

Kartoista ainakin Overpass uudistuu ulkonäöltään kokonaan, ja kartat joita ei uusita optimoidaan sekä parannellaan ulkonäöllisesti. Parannelluissa kartoissa käytetään Valven mukaan “uutta Source 2 -valaistusta, mukaan lukien fysiikkapohjaista renderöintijärjestelmää, joka tuottaa realistisia materiaaleja, valoa ja heijastuksia.”

Skinit siirtyvät Counter-Strike: Global Offensive -pelistä Counter-Strike 2:een.

Uudet työkalut karttakehittäjille

Yhteisön karttakehittäjiä ei olla päivityksessä unohdettu, ja he tulevat saamaan pääsyn Source 2 -työkaluihin, joiden avulla karttojen luominen ja päivittäminen tulee käymään helpommin.

Täysin uudistetut äänet, käyttöliittymä ja visuaaliset tehosteet

Viimeisimpänä CS 2:n äänet ovat täysin uudistettu, ja ne “vastaavat paremmin fyysistä ympäristöä, ovat selkeämpiä ja ilmaisevat paremmin pelin tilaa.”

Lisäksi peli saa aivan uuden käyttöliittymän sekä täysin uudet visuaaliset tehosteet. Yleisen luulon mukaan CS:GO:ssa pelaajilla olevat “skinit” jäisivät vanhaan peliin, mutta Valve kertoo, että vuosien varrella kerätyt esineet säilyvät, ja niiden ulkonäköä ehostetaan Source 2 -pelimoottorin avulla.

Lisää tulossa

Tässä ei suinkaan ole kaikki, vaan kyseessä on vain rajoitetussa testissä julkaistavat ominaisuudet. Kaikki yksityiskohdat julkaistaan Valven mukaan muutaman kuukauden kuluessa.

Nuke Counter-Strike 2:ssa.

Näin pääset Beta-testeihin mukaan

Jos sinut valitaan osallistumaan Counter-Strike 2:n rajoitettuun testiin, saat ilmoituksen CS:GO:n päävalikossa, eli avaa aivan ensiksi pelisi ja tarkista, onko kutsua tullut. Jos kutsua ei näy, ei hätää, sillä betaan lisätään pelaajia ajan myötä enemmän.

Valve kertoo, että pelaajien valintaan vaikuttavat monet tekijät, kuten peliaika Valven virallisilla palvelimilla, “trust factor”ja Steam-tilin taso.

Jos saat kutsun, valitse valikossa ENROLL ja aloita betan lataaminen.

Mitä ominaisuuksia CS:GO 2 Betassa on?

Counter-Strke 2:n beta sisältää Deathmatch- ja unranked-ottelut Dust2:ssa. Lisää pelimuotoja on Valven mukaan tulossa myöhemmin.

Jos törmäät pelatessa bugiin, kehittäjät suosittelevat lähettämään sähköpostia osoitteeseen cs2team@valvesoftware.com otsikolla CS2LT report. Valve haluaa yksityiskohtaisen kuvauksen jokaisesta bugista.

Lisätietoa Counter-Strike 2:sta ja betasta löytyy täältä.

Miten Counter-Strike 2 tulee vaikuttamaan CS:GO:n Esports-tapahtumiin

Valve ei ole vielä julkaissut tietoa siitä, mikä tulee olemaan CS:GO:n kohtalo, kun Counter-Strike 2 julkistetaan kaikille kesällä. Todennäköisesti pelit elävät hetken aikaa rinnakkain, kunnes Counter-Strike 2 vakiintuu ykköspeliksi, aivan kuten Dota 2 -pelille kävi, kun Source 2 -pelimoottori julkaistiin sille.

Esports eli eurheilu-skenen suhteen on todennäköistä, että BLAST.tv Paris Major 2023 -turnauksen jälkeen kesällä hiljalleen siirrytään Counter-Strike 2:een kilpapeliturnauksissa. BLASTin järjestämät CS:GO:n maailmanmestaruuskilpailut jäisivät täten pelin viimeisiksi.

Uusille joukkueille ja pelaajille, jotka haluavat nousta Counter-Striken huipulle, päivitys tulee otolliseen paikkaan. Nyt kun kaikki on jälleen jokaiselle pelaajalle edes hieman uutta, mahdollistaa se uusia tulokkaita. Ne jotka adaptoituvat, tulevat menestymään parhaiten Counter-Strike 2:ssa.

Julkaisemme tälle sivulle tuoreimmat uutiset Counter-Strike 2 -pelistä.

Lue lisää:

UUSIMMAT Counter-Strike 2 UUTISET
Suomella on nyt TOP20 Counter-Strike-joukkue! -HAVU teki huiman loikan rankingissa
04.12.2023 21:53

Suomella on nyt TOP20 Counter-Strike-joukkue! -HAVU teki huiman loikan rankingissa

Suomalaisjoukkue menestyi mainiosti Elisa Masters Espoo -turnauksessa.

Nousijat Heimo ja RoundsGG I Joulukalenteri luukku #4
04.12.2023 09:00

Nousijat Heimo ja RoundsGG I Joulukalenteri luukku #4

Vuosi 2023 on tulossa päätökseensä ja kiitos suomalaisen e-urheiluyhteisön on se ollut Pelaajatcomille yksi kaikkien aikojen hermeettisimmistä....

JANO menestyy kotimaassa – CS2-joulukalenteri luukku #3
03.12.2023 09:00

JANO menestyy kotimaassa – CS2-joulukalenteri luukku #3

Joulukalenterin teema on tänä vuonna Counter-Strike 2 -peli. 1.-24. joulukuuta välisenä aikana julkaisemme päivittäin jutun liittyen CS2:een eri näkökulmista.

Russel “Twistzz” Van Dulken lähtee FaZesta – MOUZ-tähti menossa korvaamaan
02.12.2023 21:36

Russel “Twistzz” Van Dulken lähtee FaZesta – MOUZ-tähti menossa korvaamaan

Tähtipelaajat liikkunevat joukkueesta toiseen.

HAVU on murtautumassa takaisin Counter-Striken-huipulle – CS2-joulukalenteri luukku #2
02.12.2023 09:00

HAVU on murtautumassa takaisin Counter-Striken-huipulle – CS2-joulukalenteri luukku #2

Joulukalenterin teema on tänä vuonna Counter-Strike 2 -peli. 1.-24. joulukuuta välisenä aikana julkaisemme päivittäin jutun liittyen CS2:een eri näkökulmista.

ENCE on Suomen tunnetuin ja menestynein esports-organisaatio – CS2-joulukalenteri luukku #1
01.12.2023 09:00

ENCE on Suomen tunnetuin ja menestynein esports-organisaatio – CS2-joulukalenteri luukku #1

Joulukalenterin teema on tänä vuonna Counter-Strike 2 -peli. 1.-24. joulukuuta välisenä aikana julkaisemme päivittäin jutun liittyen CS2:een eri näkökulmista.

Jussi “Airax” Airaksinen: “LAN:eilla on niin helppoa”
30.11.2023 19:54

Jussi “Airax” Airaksinen: “LAN:eilla on niin helppoa”

HAVU:n kapteeni kertoi joukkueensa menestyksestä Elisa Masters Espoo 2023 -turnauksessa.

Kaksinkertainen major-mestareiden kolmikko tähtää Kööpenhaminan CS2-majoreille
30.11.2023 06:00

Kaksinkertainen major-mestareiden kolmikko tähtää Kööpenhaminan CS2-majoreille

Brassilegendat saattavat tähdätä Kööpenhaminan majoreille 2024.

Jimi “Jimpphat” Salon kapteeni: “Hän on hiljainen supertähti”
30.11.2023 02:00

Jimi “Jimpphat” Salon kapteeni: “Hän on hiljainen supertähti”

MOUZ:in Kamil “siuhy” Szkaradek kehui suomalaista joukkuetoveriaan.

ENCE:n kapteeni ei tyydy pudotuspelipaikkoihin – “Haluan voittaa palkintoja”
29.11.2023 23:53

ENCE:n kapteeni ei tyydy pudotuspelipaikkoihin – “Haluan voittaa palkintoja”

Lukas “gla1ve” Rossander debytoi ENCE:n kapteenina Elisa Masters Espoossa tällä viikolla.

Iso organisaatio palaa Counter-Strikeen – kokoonpanossa tutut nimet
28.11.2023 18:00

Iso organisaatio palaa Counter-Strikeen – kokoonpanossa tutut nimet

Kokoonpanon kolme ensimmäistä pelaajaa on huhujen mukaan saatu selville.

G2 saa kuraa niskaan toiminnastaan – Justin “jks” Savage ghostattiin
28.11.2023 14:27

G2 saa kuraa niskaan toiminnastaan – Justin “jks” Savage ghostattiin

Palautetta antaa muun muassa Savagen maamies, Chad “SPUNJ” Burchill.

Luetuimmat nyt